Tässä olisi taas työtarina. Faktaa ovat muistikirjani tiedot junista ja valokuvat kyseisestä reissusta. Ne auttavat luomaan pohjan tarinalle. En väitä muistavani tätä 44-vuotta sitten tehtyä reissua näin tarkasti. Tarina koostuu kuitenkin tuon ajan eri työvuorojen erilaisista muistikuvista Rauman suuntaan, eli tällaista työ oli. Ajankohta tarinalle oli ennen Tampere-Kokemäki rataoikaisuja ja peruskunnostusta 1980-luvun alussa. Liikennepaikoissakin oli vielä Kyttälä, Ahvenus tuli vasta myöhemmin. Kokemäki oli vielä nimeltään Peipohja. Karkun ja Äetsän rataoikaisut olivat vielä tekemättä.
Aurinkoisena toukokuun 11 päivänä 1980 oli työvuoro Raumalle. Vetureiksi Perkiön varikolta saimme Deeveri parin 2536 ja 2617, junaan 3707.
Veturit seisoivat keväisessä lämmössä tallin eteläpuolella seisontaraiteella. Tuttu huollon ”pikkukuuma” oli purkamassa ulkoliitäntöjä vetureista, kelaten kaapelia telineeseen. Minä lupasin jatkaa siitä käyttöönottoa. Kuljettaja kiipesi pohjoispään veturiin, minä astelin perässä ja heitin repun pöydän kulmalle. Virittelin sähköt ja starttasin apumoottorin käyntiin, kompressorin pörinä kantautui takakonesuojasta. Kuljettaja meni toiseen veturiin tekemään samoja toimenpiteitä ja hävisi oven kautta vandringille. Litteä taskulappu, hanskat ja veturitakki päälle, ulos ja alas kiertelemään tarkastaen veturinippua. Uudemmassa oli polttoaineen mittari näkyvillä, vanhemmassa katsoin mittalasista määrän, tankit olivat täynnä. Molemmat kompressorit pörisivät paineilmaa veturin keuhkoihin, laskin molemmista vetureista paineilman vedenerottimesta vetisen moskan pois. Ohjaamon sivuluukusta tarkistin jarrulajiasettimen asennon, kääntäen sen G-asentoon. Liukusivuikkuna aukesi, kuljettaja huusi kääntävänsä aluevaihteen T-asentoon tästä veturista, minä huolehdin toisen. Vaihteiston sivusta luukut auki. Käsi vipuun kiinni, toisella kädellä lukitusnuppi ylös ja kääntö. Jousikuormitteinen kytkentäholkki lähti liikkeelle jossain vaihteiston uumenissa ja siirtyi toiseen asentoon, myös mekaaninen viisari näytti muutoksen T-asentoon. Pam, ovet kiinni ja seuraavat auki etupäästä, jäähdytysnesteen mittarin viisari näytti melkein täyttä. Esivoitelupumpun moottori surahti käyntiin toisessa veturissa, hetken kuluttua paineilmastartti ulvahti MGO:n kyljessä ja tuttu raksutus alkoi kuulua käynnistys savujen leijaillessa veturin ympärillä. Näin molemmat veturit tulivat käyttökuntoon ja tarkastettua. Hain vielä tuoretta vettä kiiltävään teräskannuun, jotta olisi juotavaa työvuoron ajaksi.
Kun kaikki oli valmista, olimme valmiina lähtemään liikkeelle. Perkiön vaihdekoju oli antanut radiolla luvan pussiraiteelle. Lähdin kääntelemään käsivaihteita, niitä oli monta täältä raiteelta, tarkkana oli oltava, että käänsi oikein, myös oli vilkuiltava muita tallialueella liikkuvia. Perkiön pussissa vaihdoimme toiseen veturiin. Vihreä lippu heilahti kojulta, lähdimme kohti Maston vaihdekojua, jossa ajoissa myös näytettiin vihreää lippua, kuljettaja vislasi vastaukseksi. Pohjolan vaihdekojun kautta tavarajunan eteen Viinikan ratapihalla, kytkin vaunuston veturiin. Vaunuston jarrulaitteiden pumppaus ja tiiveystesti ennen koettelua. Jarrujenkoettelija kolkutti portaiden juurella. Hain junan paperit ja annoin kuljettajalle.
Täydellisessä jarrujenkoettelussa katsotaan kaikkien akseleiden jarruttaminen ja irrottaminen, sekä matkakuntoisuuden tarkastus alkuasemalla. Kun kuljettaja oli valmis jarrujenkoetteluun, hän jarrutti junajarrulla ohjeen mukaisen jarrutuksen ja vislasi kerran karkealla vislalla. Ensimmäisen vaunun kohdalla ollut tarkastaja lähti tarkastamaan junaa, jossa oli 92 akselia ja painoa oli 851 tonnia. Junan perään päästyään hän näytti punaisella lipulla ”irrota jarrut” opasteen. Kuljettaja irrotti jarrut ja vislasi vastaukseksi kerran karkealla vislalla. Jarrujenkoettelijan tultua takaisin, hän ilmoitti jarruttavia akseleita olleen 90 ja jarrujenkoettelun päättyneen.
Junan 3707 lähtöaika oli 13.15, kuljettaja ilmoitti Pohjolan vaihdekojuun lähtövalmiutemme. Hetken kuluttua vaihdemies kävi kääntelemässä käsivaihteet meidän junalle ja näytti vihreällä lipulla lähtöopastetta kopin nurkalta. Kuljettaja vilautti valoja havainnon merkiksi, irrotti veturin jarrut ja laittoi junan liikkeelle muutamalla tehoportaalla. Rautatieasemalla oli opastin vielä punaisena, yksinäinen Sr1 oli junan edestä käymässä Erkkilän sillan alla ja palailemassa takaisin. Värit vaihtuivat, sitten oli meidän vuoromme. Lielahti, sitten Nokialla oltiin ohikulkujuna aikataulun mukaan. Junasuorittaja pyöritti vihreätä lippua aseman rappusilla, kuljettaja vastasi pitkä lyhyt kimeällä vislalla ja laittoi lisää tehoa Deevereihin. Viikkovaroitus oli huolellisesti luettu ja merkattu meitä koskevat rajoitukset ja muutokset. Koneapulaisena pyrin lukemaan ja ennakolta kertomaan siellä olevia nopeusrajoituksia kuljettajalle. Radan heikon kunnon ja kevään roudan vuoksi, siellä oli monia rajoituksia. Junasuorittajilta tuli myös radiolla viime muutokset, jotka kirjoitettiin lomakkeelle muistiin. Toisaalta taas roudan aiheuttamia radan muutoksia ilmoitettiin junasuorittajille, jotta muuttuneet tilanteet tiedettiin kunnossapidossa.
Siurossa oli aikataulun mukaan junakohtaus. Aikataulun sarakkeesta katsotaan kohdattavat junat ja vakinaisten junien luettelosta tarkistetaan niiden kulkupäivät. Näin katsomme jokaiselle junasuorituspaikalle tultaessa. Esiopastin vilkutti vihreää ja pääopastin näytti ”aja 35”, alamäessä hiukan tiukempi jarrutus, junamme lipui sivuraiteelle. Minä lähdin ottamaan valokuvia ulos, no tuli ainakin tuo 2617 keula ja Siuron asema kuvaan. Kohta kurvin takaa näkyi kolme valoa, Siuron kosken sillalla kuului vihellykset vastaukseksi, kohta mekin olimme menossa sillan yli Karkun suuntaan. Sadanleukaluiden hienot alueet Kuloveden rannoilla vilistivät Deeverin ikkunoissa. Viikkovaroituksessa oli useita ylimääräisiä rajoituksia ja tietoja, koska radan perusparannus oli alkanut jo edellisenä vuonna. Karkun jälkeen mutkainen rata ennen Karkun kirkkoa oli todella huonossa kunnossa. Routa oli tehnyt tehtävänsä radan pohjassa, heittoa oli joka suuntaan ja pienet nopeusrajoitukset, deeverit keinuivat kuin laineilla. Onneksi tähän on tulossa uusi rata oikaisuna eri kohtaan lähivuosina.
Vammala, Äetsästä tiukkaan mäkeen, siihenkin on luvassa joskus uusi oikorata Kyttälän suuntaan. Nyt vaan kolkutellaan mutkamäkee ylös, parille tämä nousu ei tee heikkoakaan, kun tonneja on vain puolet maksimista, tosin akseleita ja pituutta löytyy. Alamäkeen vauhti kiihtyy ja kohta ollaan Kyttälän mutkissa, punalakkinen junasuorittaja liputti ja tervehti meitä. Aukaisin sivuikkunaa nostaessani kättä, raikkaan ilman tuulahdus ohjaamoon. Kaadoin teräskannusta kahvipannuun vettä, piuha kiinni pannuun ja pistorasiaan, vielä pistorasian ”stozi” vireeseen. Risteen seisake ja viljavarastot sujahtivat ohitse kallioleikkaukseen mentäessä. Peipohjassa siirryttiin sivuraiteelle, jossa pitemmän aikaa jouduttiin odottamaan. Kävin tarkastelemassa molemmat veturit konehuoneita myöden, pari pientä huomautettavaa tuli korjauskirjaan kirjoitettavaksi. Höyry nousi pannun nokasta ja kahvi tuoksui ohjaamossa, kun avasin oven. Kuljettaja oli suodattanut suppilolla kahvit, kun kiertelin koneita. Eväsleivät repusta, voipaperin rapinaa, mitäs laitoin tällä kertaa leivän väliin?
Rauman suunnasta kiemurteli Dr12 vetoinen pitkä tavarajuna vaihteiden kautta sivuraiteelle odottamaan. Viimeisen vaunun mutkiessa raiteelle, loppuopastelyhdyt vilkkuivat molemmilla puolilla vaunun korvakkeissa. Peipohjan junasuorittaja ilmestyi aseman rappusille näyttääkseen meille vihreällä levyllä lähtöopasteen. Kuljettaja laittoi junan liikkeelle ja molempien kädet nousivat tervehdykseen aseman suuntaan. Tavarajunamme puikkelehti vaihteiden kautta kaartaen Rauman suunnan radalle. Minä pidin sivuikkunaa auki tähystäen junaa taaksepäin, hetken kuluttua totesin kuljettajalle junan olevan suorilla. Tehoratti ratisi äänekkäästi, MGO:t saivat käskyn 15-portaalta nostaa kierrokset lähelle 1500 r/min. Rauman suunnan rata oli heikossa kunnossa ja vauhtia sai olla vain 50 km/h. Rauhallista menoa kohti Kiukaisten junasuorituspaikkaa, johon rullailimme lievään alamäkeen, ohitse tulo-opastimen ja vihreän lipun pyörityksen luvilla.
Eurajoen suljettu asema ohitettiin sujuvasti. Karran erikoinen pieni kaksiosainen asema könöttää töppärällä radan varressa. Pieni laiturinpätkä tehty upealla sivukivetyksellä. Tästä on enää kymmenen kilometriä Raumalle. Esiopastin vilkuttaa vihreätä, tulo-opastimen jälkeen laskeudutaan vilkkaan tasoristeyksen lävitse ratapihalle. Vanhat punatiiliset veturitallit jäävät vasemmalle puolelle, kääntöpöytä, tuo vetureiden karuselli kyyhöttää tyhjänä tallin edustalla. Tuloaikamme on 17.20, reilut neljä tuntia meni ajoaikaa odotuksineen Raumalle. Pysähdyksen jälkeen käyn irrottamassa veturit junasta. Kääntelen vaihteet länsipäässä, jotta pääsemme johonkin tyhjälle raiteelle odottamaan. Täällä on nämä ”enklesmanni” vaihteetkin, tarkasti on katsottava ”tuulimyllystä” ilmaisu ja kielien asento. Sitten vasta uskaltaa näyttää kuljettajalle opasteet.
Ruokatunti omilla eväillä, kävelen kioskille hakemaan jotain pientä. Lähtöaika veturina numerolla 3714 takaisin Tampereelle on 18.30. Sitä ennen tarkistan veturit ja käännän molempien aluevaihteet M-asentoon. Lähdettyämme Raumalta vetureina saimme ajella radan suurinta sallittua nopeutta. Eipä siitä paljon hyötyä ollut, lähes jokaisessa junasuorituspaikassa jouduimme odottamaan muuta liikennettä, koska olimme ylimääräinen juna muun liikenteen seassa. Ilta-aika oli vilkasta aikaa liikenteen suhteen. Se oli sellaista spurttailua asemalta toiselle ja sivulle odottamaan. Radan kunto Tampere-Rauma ja Porin suuntaan oli tuohon aikaan erittäin huono, peruskunnostus oli aloitettu, vuosia kuitenkin menee remontissa. Monet radan oikaisut ja tason nostot tulivat seuraavina vuosina. Deeverillä pitkä pää edellä, oli meno usein todellista rodeo ratsastusta yli satasen vauhdissa. Paljon oli ylimääräisiä nopeusrajoituksia, viikkovaroitusvihkoa oli seurattava tarkasti ja radan merkkejä. Monet kaarteet keula hakkasi vimmatusti sivuttain. Tuntui että, just lähtee veturit lepikkoon. Aika moisia iskuja ja pystyheittoja. Hiukan nuorta koneapulaista hirvitti, mutta kuljettajan virnistys pahimmissa heitoissa rauhoitti mieltä, kyllä tuolla kokemuksella tietää tämän pysyvän kiskoilla. Silti oli pidettävä penkistä tiukasti kiinni ja joustettava kropalla tilanteen mukaan, penkin olemattomat joustot eivät tässä olleet riittävät.
Pispalan mutkat ja laskeutuminen rautatieaseman suuntaan. Illan tullen olimme Tampereella 21.50. Vaihtotyönä suoraan veturitallille. Juoksin kääntämään käsivaihteet tallialueella. Deeveritielle vietiin pari odottamaan ajovalmiushuoltoa. Veturin avaimet tallipäivystäjälle ja täytetty tuntikortti puulaatikkoon konttorin rouville. Käytävällä olevaan postilaatikkooni oli tullut joku tekninen tiedote. Pukukaappien peltiovet kolisivat, kohta olin Carinalla matkalla kotiin.
Valokuvissa ensimmäisessä Kokemäeltä, josta lähdimme Rauman radan suuntaan. Seuraava kuva Siuron asemalta odottaessamme vastaantulevaa liikennettä. Viimeinen kuva, odotamme Tampereen rautatieasemalla Sr1 veturin liikkumista pois
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti