Dv15-16 oli parhaimmillaan ratapihojen vaihtotöissä. Se oli ripeä ja sitkeä puurtaja aika isojenkin vaunumäärien siirtelyssä. Vahvuutena oli nopea ja varma suunnanvaihto, MAN:in tehot tulivat myös kohtuullisen nopeasti. Erityisesti vaunujen "heitto" oli sillä helppo suorittaa. Nopea kiihdytys vauhtiin ja tiukka jarrutus onnistui lyhyellä matkalla. Yhteenkytketyt akselit helpottivat hiekotuksen myötä liikkeellelähtöä huonoissa kitkaolosuhteissa. Jarrutuksen hallinta oli myös helppoa, tosin "jarrulossien" ja vivustojen aiheuttama inhottava "jurina" särki välillä tärykalvoja.
Talvella kohtuullisen lämmin ohjaamo, jos töitä oli sopivasti. Noin kahdeksan tonnin vaihteisto sijaitsi ohjaamon alla. Työn tuoksinnassa se lämpeni sopivasti lähemmäs sataa astetta, lattialämmitys toimi, tietysti myös lämpöpatterit hoitivat osansa. Jos työvuoron aikana kovalla pakkasella ei ollut paljon töitä, kyllä vilu alkoi ohjaamossa hiipiä kuljettajalle. Karvalakki päähän ja "pomppa" päälle. Alkuperäiset ikkunat olivat ohuet, jos ikkuna alkoi jäätyä, niin heikko ikkunapuhalluslämmitys, ei jaksanut pitää suurta kurkistusreikää tuulilasissa. Kyllä joskus kovilla pakkasilla oli välillä vedettävä ja jarrutettava samanaikaisesti, jotta lämmöt pysyivät riittävinä.
Sitten kesähelteellä voitte arvata ohjaamon tilanteen, lämpöä piisasi..Nyt se vaihteiston "murikka" ja MAN hohkasivat reilusti kuumuutta koppiin asti. Silloin oli tapana pitää moottoritilan sivuluukkuja auki, ne olivat helppo työntää sivuttain auki ja lukita. Vähän siinä pääsi moottori ja vaihteistokin tuulettumaan, samoin erilaiset "käryt", jotka vaivasivat välillä myös ohjaamossa. Kyllä se joskus huonoa saunaa vastasi, kahdeksan tuntia saunottuaan, oli kuljettajalla veto pois..
Melu oli siedettävää pienessä liikkeessä, pienillä tehoilla. MAN isoilla sylintereillä kävi kauniisti ronksuttaen tyhjäkäyntiä. Kierroksilla siitä syntyi aika möly, karkeata melua piisasi liikaakin. Varmaan monen kuljettajan kuulo heikkeni, erityisesti niillä, jotka alkuaikoina ajoivat linja-ajoa.
Kulkuominaisuudet olivat melko jäykän alustan vuoksi kulmikkaat. Ratapihalla rauhallisessa ajossa suorilla mukava, kaarteissa ja vaihteissa eteni nytkähdellen ja heiluen, kyllä siinä kropalla oppi heilumaan mukana. Selkänikamat sai varmaan liikettä, joka ei kaikille sopinut. Linja-ajossa kamala kulkine. Sivuttain jatkuvaa vatkausta, nopeita nurjahdauksia, joustovarat vähäiset ja kovat. Ei ihme, että se haettiin ns. linjakieltoon veturimiesten toimesta. Loppuvuosikymmenet ratapihoilla tai lähialueen keräilyjunissa. Hiukan niitä vuosikymmenten aikana saneerattiin ja parannuksia tehtiin. Luotettava veturi, suomalaisen veturiteollisuuden dieselajan alkupäästä.
Vv15 1973 Kotkan satamassa vuonna 1972, kuvaaja Bonin von Volker. Museoviraston kuvakokoelma CC BY 4.0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti