Pakkastalven paikallisjuna Orivedelle

 

Pakkastalven paikallisjuna Orivedelle

Tämä työvuoro tapahtui 1980-alussa. Pakkasta oli varhain aamulla lähes -30 astetta. Lähdimme Oriveden paikallisjunaan Tampereen Perkiön varikolta Dv12 veturilla. Kaksi matkustajavaunua mukaan asemalta ja muistaakseni tyhjävaunujunana Orivedelle. Siinä mentiin karvalakit korvilla, takinkaulukset ylhäällä ja hanskat kädessä pirun kylmällä reeverillä. Lähestyessämme Orivettä alkoi reeverin tehot vähentyä ja huomasimme, että tehonsäädön peruspaineen mittari ei enää näyttänyt normaalia 5,7 bar, muut paineilmalaitteet toimivat normaalisti. Saavuttuamme Orivedelle täytyi veturi kiertää vaunujen toiseen päähän, jotta pääsimme takaisin Tampereelle. Nyt ei veturi ottanut enää tehoja kuin kakkosportaalla (0-16), joka on sähköinen toiminto, eikä suuntakaan kääntynyt enään ohjaamosta. 

 

Koska iso osa toiminnoista on paineilmatoimisia, tarvitaan paineilmaa, jota kompressori tuottaa, siinä oheistuotteena tulee kosteutta, joka pakkasella jäätyy putkistoihin. Tätä ongelmaa torjuttiin ”tenutuksella”, jotta kosteus poistuisi järjestelmästä, eikä jäätyisi. Nykyään kaikissa kalustoissa on ilmankuivauslaitteet, tilanne on paljon parempi. Me soitimme Oriveden asemalta varikolle, josta sanottiin, että mitään apuja ei ole saatavissa, koska kovan pakkasen vuoksi kaikki ovat ongelmissa.

 

Sitten päätimme viedä junan takaisin Tampereelle hiukan ”käsipelillä” auttaen. Suunnan saa käännettyä vaihteiston kyljestä varakammella, toimenpide tehdään kontillaan käyntisillalta kurkottaen alaspäin ahtaaseen tilaan, jossa sormet ovat vaarassa vaurioitua. Tämä täytyi tehdä viisi kertaa ennen kuin olimme toisessa päässä junaa. Sitten täytyi miettiä, miten saadaan veturista tehoja, kun kakkostehoportaalla juna ei oikein liiku. MGO:ssa on nokalla konehuoneessa tehonsäädön laitteet, siinä on myös käsikahva, jota käytettiin esim. käynnistyksen avittamiseen. Tästä kahvasta sai siis käsin lisättyä moottorin tehoa, jota nyt ei saatu paineilman puutteen vuoksi. Kuljettajan kanssa kokeiltiin sopiva tehonsäädön asento ja kierrokset, sitten kokeilin vaihteiston käsikammen laittamista sopivaan väliin, jotta tehot pysyivät sovitussa, kun se on raskas käsin pitää.

Koska pakkasta oli melkein kolmekymmentä, niin konehuonekin oli helvetin kylmä, puin kaikki haalarit päälle ja karvalakin päähän, sekä korvatulpat. Sulkeuduin konehuoneeseen, siihen nivelakselikotelon päälle, Behr:rin tuulettimen viereen, värinänvaimennin siinä pyöri jaloissa.(Älkää kysykö työturvallisuudesta) Sovittiin kuljettajan kanssa, että kun juna on valmis lähtöön ja hän oli kytkenyt kakkosportaan päälle (vaihteisto), niin vislaa minulle kerran kimeällä merkiksi, jotta alan lisätä tehoa kahvasta. Kun tunsin että ollaan sopivasti liikkeellä laitoin tehonsäätösylinterin vivun alle sen käsikammen, jolloin kierroksia oli noin 1300. Sitten kun kuljettaja vislasi kerran karkealla, otin tehot pois ja juna rullaili pysäkille. Näin ajoimme paikallisjunan Orivedeltä Tampereelle, jossa oli silloin paljon pysäkkejä. Asemalta veimme veturin Perkiöön sulatettavaksi….tätä tarinaa kerroin usein tyyppikoulutuksessa esimerkkinä selviytymisestä.... Tieto ja kokemus auttoi usein selviämään hankalastakin tilanteesta, silloin ei ollut helpdeskiä ja puhelimia.

 

Dv12 MGO moottorin nokalta, tehonsäätövivustoa