Paska työvuoro Poriin

 

Tämä työvuoro tapahtui 20-vuotta sitten. Olin lähdössä työvuoroon, jossa työt alkoivat yhdeltä yöllä. Yritin hiukan nukkua aikaisemmin, kai siinä pari tuntia tuli nukuttua. Jotenkin oli veto poissa ja väsytti niin pirusti, aika normaalia tuohon kellonaikaan. Deeveripari tallilta ja juna Tampereen Viinikasta. Matka yön pimeydessä kohti Poria sujui liikenteellisesti hyvin, mutta oma olo oli todella kehno, ei maittanut eväät, vähän vettä tuli juotua matkan edistyessä. Maha murisi uhkaavasti, no tämä on näitä epäsäännöllisen vuorotyön haittoja. Nakkilan kirkon vaiheilla alkoi vatsa möyrytä siihen malliin, että vessaan olisi päästävä aika pian. Onneksi matkaa oli enää vähän aamuyön hämärässä ja Porin esiopastin siellä jo vilkutti vihreää kutsuvasti ratapihalle. Veturit jäivät ratapihalle junan eteen, menivät eteenpäin Mäntyluotoon. Minä juoksin tallipäivystyksen vessaan aika vauhtia. Kyllä oli helpottavaa, vaikka olo oli aika huono.

 

Paluujuna oli Sr1 vetoinen matkustajajuna aikaisin aamulla, menin heti veturiin, jotta saisin nukkua siellä vielä reilun tunnin ennen junan valmistelua. Nukuin levottomasti penkillä ja olo alkoi muistuttamaan ”viidestoista yötä”, join vettä runsaasti. No, juna tuli valmiiksi jarrujenkoettelun jälkeen, vielä oli vartti lähtöön ja lähdin käymään uudestaan vessassa.

 

Sitten päästiin matkaan, nyt alkoi tuntua, että taidan olla tulemassa tosi kipeäksi, vatsaa väänsi oikein kunnolla ja alkoi olla tosi etova olo. Harjavallan jälkeen tuli tunne, että taas oli päästävä vessaan. Kokemäellä juoksujalkaa ensimmäisen vaunuun, huusin konduktöörille, että menee muutama minuutti. Taas mentiin, Vammalaa kohden, pinnistelin tosissaan, kylmä hiki otsalla. Onhan täällä vetureissa niitä putkivaurion sulkemiseen tehtyjä puutappeja, ei taida auttaa tähän vaivaan… Ilmoitin liikenteenohjaukselle ja konduktöörille, että nyt on niin heikko olo, että taas on mentävä vessaan ja jäädään lisää myöhään. Vammalassa veturin jätepussi mukana ensimmäiseen vaunuun, nyt tuli molemmista päistä. Siellä meni vähän aikaa, konduktööri kuulutti matkustajille ”teknisistä vaikeuksista” ja kävi kyselemässä vointia oven takana.

 

Vähän olo helpottui, kuitenkin mietin, olenko kykenevä jatkamaan matkaa turvallisesti. Ei tänne Vammalaankaan voi jäädä junan kanssa, kuka täältä hakee ja koska? Olon hiukan parannuttua päätin jatkaa Tampereelle, vielä oli 40 minuuttia matkaa jäljellä, ne olivat todella piiitkät minuutit. Nokialla poikkesin vielä vaunussa. Päästiin vihdoin perille Tampereelle, jossa taas juoksujalkaa Laituritoimistoon…ja sairastamaan kotiin.

 

Tässä yksi kuvaus sairastumisesta työvuoron aikana, vatsa oksennustaudin iskiessä työvuorolla. Vetureissa tosiaan ei ole vessaa, luonto kutsui usein, matkustajajunissa tilanne on parempi. Aina ei ole mahdollisuus vaihtaa kuljettajaa, tilanteet ovat välillä todella hankalia jossain korvessa, työvuoron aikana tilanne voi kehittyä vaikeaksi, jota ei voi ennakoida.