PAM!

 

Olin menossa eräänä talvena Dv12 vetoisella tavarajunalla, venakkoja letka vaunuina, se ei ollut kovin pitkä. Deeveri pitkänokka edellä, vauhtia oli noin 50 km/h. Kyseisellä radalla oli vartioimattomia tasoristeyksiä tiheään, jossa ihmiset yleensä olivat tottuneet jatkuvaan junaliikenteeseen. Rauhallisesti MGO kehräsi, tehoratti oli seiskaportaalla, olin jo pitkään ollut ajatuksissani tässä rauhallisessa menossa talvipäivänä.

PAM! Keulalla rysähti..mitä prkl tapahtui?, rojua lensi ilmaan ja sivuille, nopea tehonpoisto, KNORRI laitaan, hätäjarrutus... Tilanne meni ohi parissa sekunnissa ja kerkesin havainnoimaan, että menin tasoristeyksen yli, oikeassa silmän alakulmassa huomasin, peltikasa meni ohi, veturin kylkeä pitkin. Katsoin taakse, onko se auto, lumi pölisi? Hätäjarrutuksesta huolimatta juna jatkoi vielä matkaa, kun venakot eivät talvikelillä olleet tehokkaita jarruttamaan. Siinä sitten jo epätoivoisesti mietin missä pirussa minä nyt olen, kaupungin tiesin ja tulihan siinä kilometritolppakin onneksi vastaan. Juna viimein pysähtyi, otin yhteyden liikenteenohjaukseen ja kerroin todennäköisesti ajaneeni auton kanssa kolarin. Yritimme selvittää missä olin, mikä ylikäytävä, tosi hankalaa kun niitä oli useita lähekkäin, silloin GPS:stä ei ollut tietoakaan. Silloin minulla oli oma NMT puhelin ja annoin numeron liikenteenohjaajalle, joka teki hälytyksen hätäkeskukseen.

Päämoottori sammuksiin ja jarrut päälle. Veturin ensiapulaatikko irti ja sammutin kantoon, sitten laskeuduin veturista ratapenkalle lumihankeen. Siinä sitten lumessa kahlasin junan sivua pitkin kohti onnettomuuspaikkaa. Melkein heti alkoi kuulua kovaa jatkuvaa huutoa ylikäytävän suunnalta, aika karmiva tunne, kun ei tiennyt mitä oli siellä odotettavissa. Kun pääsin lähemmäksi näin ylikäytävän pielessä auton raadon, josta ei paljon näyttänyt olevan jäljellä, siellä romussa oli joku, sitä ennen huomasin jonkun makaavan ratapenkan ojanpohjalla. Menin sen kautta, lunta oli runsaasti ja kahlasin sinne ihmisen viereen, joka makasi myttynä hangessa. Näin, että päähän oli sattunut pahasti, totesin, että hän onneksi hengittää, eikä vuoda pahasti. Itsellä oli jo todella kuuma ja otin talvitakin päältäni ja käärin tämän ihmisen siihen.

Edelleen oli epäselvää missä tarkalleen olin ja montako uhria on oikeasti tässä onnettomuudessa. Menin seuraavaksi autonromun luokse ja totesin siellä kuskin paikalla olevan ihmisen, joka oli se, joka huusi kovaa, ei hätää, kun ääntä lähtee. Katselin ympäristöä ja en havainnut muita osallisia ja soitin puhelimellani hätäkeskukseen. He olivat saaneet ilmoituksen mutta onnettomuuspaikka oli edelleen hakusessa, eivätkä he heti pystyneet lähettämään apua, ennen kuin paikka selviää. Näin ylikäytävältä, että vähän matkan päästä on risteys ja siellä on tieviitta. Juoksin sinne ja sain tiedon tiestä ja soitin uudestaan. Takaisin päästyäni menin uudestaan katsomaan ojan pohjalle ja uhri hengitti edelleen, en uskaltanut häntä siirtää vähääkään, vaan lisäsin ea-laatikosta vielä peiton päälle. Sitten menin romun luokse, jossa oli toinen uhri, hänkin hengitti raskaasti, näytti siltä, että siinä autonromussa, mitä oli jäljellä, hän ei ollut pahasti kiinni. Näin jonkun auton tulevan tietä paikalle ja autosta nousi mies ja sain hänestä kaverin toisen loukkaantuneen luokse.

Palokunnan ja ambulanssin tulo kesti, kun ei ollut alussa tietoa paikasta, se oli usein ongelma aikaan ennen gps ym. laitteita. He ottivat vastuun ja veivät loukkaantuneet sairaalaan. Poliisi tuli myös ja kyselivät tapahtumasta, sekä puhalluttivat minut. Veturilla käydessämme täytin onnettomuudesta lomakkeen. Veturin keulassa huomasimme auton oven roikkuvan toisen puskimen varassa. Puskin oli mennyt auton matkustajan puolen ikkunasta sisään ja jäänyt siihen roikkumaan. Näiden kahden onnettomuusauton kyydissä olleen henkilön selviytyminen hengissä oli suoranainen ihme. Miten ihmeessä ojanpohjalle lentänyt oli selvinnyt sisään tulleesta puskimesta ja autoa ajanut istui auton ainoassa vähän ehjässä olevassa osassa, joka oli jotenkin jäänyt suojaamaan ajajaa, onneksi auto ei rullaantunut edessä. Ajan kuluttua paikalle tuotiin uusi kuljettaja ja minä lähdin takaisin Tampereelle.

Menin samana päivänä vielä työterveyteen, siellä käytiin tapahtumat lävitse. Mahdollisuus oli saada sairaslomaa, totesin kuitenkin, että seuraavan päivän haluan olla kotona, mutta sitä seuraavana menen taas työvuoroon, koska en halua siihen tulevan kynnystä. Soittelivat vielä työterveydestä parin viikon kuluttua ja kyselivät vointia. Aika pitkään tämän jälkeen, kun ajelin Dv12 veturilla pitkänokka edellä, tuli ylikäytävien kohdalla vilkuiltua toiselle puolelle nokkaa, näkyykö tulijoita..

En tietoisesti kertonut tässä tarinassa paikkaa, enkä aikaa. Sitä ei kannata kysyä.

Veturinkuljettajilla on EA-koulutus ja määrävuotiset kertaukset, jotka auttavat toimimaan eri tilanteissa. Pitkän uran aikana, jokainen kuljettaja joutuu näiden asioiden kanssa tekimisiin. Kuljettajan työkunnon arviointi ja vaihtaminen erilaisissa tilanteissa on myös ohjeistettu, sekä jälkihoito terveydenhoidon järjestelmissä. Historiassa, vuosikymmeniä sitten nämä asiat eivät olleet itsestään selvyyksiä ja moni joutui kantamaan eri onnettomuuksien taakat itsessään.