Rekisteröintilaitteet

 

Nopeuden rekisteröintilaitteet ovat asennettu todennäköisesti ensimmäistä kertaa rautatiekalustoon 1950-luvun lopun vaiheilla. Tässä tarinassa ensin käsitellään näitä mekaanisia tallentimia ennen digitaalista aikaa. Silloinen Hr12 taitaa olla ensimmäinen veturi, johon piirturit asennettiin. Aloittaessani työt 1970-luvun lopulla tilanne oli seuraava. Piirturia ei ollut Dv15-16, Tve4, Dm7, eikä Ttv:ssä. Dv12 sarjassa taisi vielä olla silloin puutteita osassa vetureita. Kaikissa muissa vetureissa ja junissa ne olivat jo käytössä. Yleisin piirturi oli Haslerin valmistama, Deuta oli Dv12 ja Dr14 vetureissa. Deuta oli erillinen yksikkö. Hasler oli nopeusmittarin yhteydessä. Äänimaailmassa Deuta ”tikitti” ja Hasler ”raksutti” ajon aikana.

Hasler mittaa nopeuden, ajan minuuteissa ja tunneissa, sekä kuljetun matkan. Hr12 nauhan pituus on 12 metriä, riittää noin 2000 kilometriin. Mittarin pienessä ikkunassa näkyy juova viimeisen nauhametrin matkalla, ilmoituksena vaihtotarpeesta. Piirturimittari on vain toisen pään ohjaamossa. Piirturin nauhan pitkiä pahvihylsyjä käytettiin Hurun ajopöydän eräiden kytkimien ”jatkovarsina” erotuksena pimeällä toisistaan. Esimerkiksi ratamoottorituulettimien tai valonheittimen kytkimissä.

 

Deuta oli erillinen laite ja sen rulla on kapeampi. Toimintaperiaate on metallipaperille piirtävä valokaaripiirtoneula. Tämä rekisteröintilaite ilmaisee myös Deeverin ajossa käytetyt tehoportaat nopeuden lisäksi. Siinä oli myös ilmaisin nauhan loppumisesta.

 

Miksi tallentimia tarvittiin? Junan kulun seuranta perustui aikaisemmin aistinvaraiseen mittareiden ja toiminnan seurantaan, eikä niistä jäänyt mitään dokumentointia. Monet onnettomuus- ja vaaratilanteiden analysointi perustui inhimillisten havaintojen kirjaamiseen, eikä ollut usein todistusaineistoa asian totuudellisuudesta. Monet tilanteet jäivät selvittämättä ja analysoimatta tarkemmin, kun nopeutta ei voitu tarkasti seurata takautuvasti pitemmältä matkalta. Oikeusturva oli tuolloin vajavaista eri osapuolilla. Rekisteröintilaitteet aiheuttivat myös positiivista painetta noudattaa eri tilanteissa määrättyjä nopeusrajoituksia. Harvoin nauhoja kuitenkin systemaattisesti tutkittiin, ilman mitään syytä epäillä rikkomusta.

 

Veturinkuljettajan arkea oli piirtureiden vuosikymmeninä huolehtia nauhan riittävyys ja merkinnät. Kalustossa oli ohjaamossa yleensä teline niitä varten. Ajovalmiushuolloissa kautta maan täydennettiin rullia ja otettiin käytetyt talteen. Käytössä oli kolmea erityyppistä nauhaa piirturin mallin mukaan. Työvuorossa veturin tai junakaluston vaihtuessa oli varmistettava nauhan riittävyys, kellonaika ja veto. Kello oli siis mekaaninen vedettävä ja siinä oli ilmaisin aamu/ilta ajalle. Nauhaan oli kirjoitettava päivämäärä, ajettavien junien numerot ja omat nimikirjaimet. Kun nauha oli käytetty loppuun, siihen merkittiin päivämäärä ja paikkakunta, jossa se vaihdettiin uuteen. Ajovalmiushuollot keräsivät käytetyt nauhat. Niitä säilytettiin määrätty aika ja sitten hävitettiin.

 

Minä jouduin työvuosien aikana kaksi kertaa kuulustelijan konttoriin, jossa tutkittiin ajamaani veturia ja junaa. Ensimmäinen oli päivystäjänä liikkuessani Tampereen Nekalan kaupunginosa raiteistolla, jossa suistuin kiskoilta Dr14 veturilla talvisella tasoylikäytävällä. Nopeuden katsottiin nauhasta olleen hyvin alhainen. Korvausvaatimus meni kaupungin teiden kunnossapidolle, jäiden puhdistamattomuuden vuoksi laippaurista.

Toisen kerran jouduin nopeusnauhojen tutkintaan, kun olin Dm8 Porkkanalla ajanut Tampereen Naistenlahden raiteen päätepuskurin rikki asuntomessujen avajaispäivän aamuna. Nopeus tässäkin todettiin olleen erittäin alhainen. Syynä oli vesisateen ja ruosteisten kiskojen aiheuttamat huonot kitkaolosuhteet, sekä mekaanisten luistonestolaitteiden aiheuttaman jarrutuksen tehottomuus. 

 

Kulunrekisteröintilaitteiden tallenteet nykyään

Kaluston liikkeet tallentuvat nykyään kulunrekisteröintilaitteen digitaaliseen muistiin. Kuljettajan ei tarvitse, kuin tarkistaa aika ja päivämäärä laitteesta. Suurimmassa osassa käytössä olevassa veturi- ja junakalustosta rekisteröintilaitteena on EKE-TDR. Muutamissa uudemmissa kalustosarjoissa, kuten esimerkiksi Dr18, Sm5 ja Sm6 käytetään EKE:n uudemman sukupolven ER rekisteröintilaitetta. VR Yhtymän uudessa Sr3-veturisarjassa on käytössä Deuta Werken Redbox-kulunrekisteröintilaite. Näiden rekisteröintilaitteiden muistit puretaan eri ohjelmistoilla.

Kaikki rekisteröintilaitetyypit keräävät kattavasti tietoa kaluston liikkeistä ja kuljettajan toimista. Lisäksi ne tallentavat junakulunvalvontajärjestelmän (JKV) ratalaitteista lukemaa tietoa. Näiden tietojen perusteella pystytään esimerkiksi päättelemään muun muassa nopeus, kuljettu matka, jarrutuksen aloitushetki ja jarrutuksen voimakkuus. Tiedot mahdollistavat tapahtumien ja ajallisen kulun seurannan, sekä kaluston liikkeiden että niiden keston selvittämisen erittäin tarkasti. Rekisteröintilaite ei ole pakollinen ratapihoilla vaihtotyössä käytettävässä vetokalustossa. Silti niissäkin on yleensä tallennuslaitteet.

 

Kuvat: Deuta rekistöröintilaite. Digitaalisen EKE:n ohjaamopääte. Hasler nopeusmittari piirturilla ja sama avattuna.  Viimeisenä muistoksi ottamani Haslerin käyttämätön nauha.