Tunnustan rikokseni ihmiskuntaa ja luontoa vastaan. Olen vuosikymmenten aikana vetänyt Dv12, Dr12 ja Dr13 ”nokivasaroilla” ruskeita isoja vaunuletkoja, jotka ovat olleet kukkurallaan turvesuolta ”revittyä” ruskeaa turvetta. Sitä olen kuljettanut seuraavilta soilta: Lapinneva, Ratikylä, Peräseinäjoki, Ylivalli, Aitoneva, kohteena Tampereen Naistenlahden voimala. Dieselvetureiden kömy ja katku ovat sekoittuneet ruskean turpeen pöllyämiseen Tampere-Seinäjoki radan varsilla ja Pori-Haapamäki radan turpeenottopaikoilla. Tätä luonnonsuojelurikosta olen harjoittanut vuosikymmenten aikana, jotta Tamperelaisten ei tarvinnut palella talvisaikaan ja saivat lämpimän veden. Tämä Naistenlahden voimala oli perso turpeelle, se söi pakkaspäivinä jopa kolme junallista turvetta 1970–2000 luvuilla. Onneksi en ole ainoa syyllinen tähän rikokseen. Meidät vanhat ”huru-ukot” veturinkuljettajat Tampereelta voi tuomita turvesoille kuokanvarteen, luomaan ojia umpeen ja ennallistamaan tuhottuja soita.
Vetureina käytetiin enimmäkseen Dv12 vetureita, usein parina. Pääradan Tampere-Seinäjoki turpeenottopaikoilla käytiin usein Dr12 vetureilla, sillä ei voinut käydä esimerkiksi Aitonevalla tai Lapinnevalla akselipainon vuoksi. Dr13 oli myös käytössä turvejunissa. Vaunut olivat Fat-sarjan neliakselisia turvevaunuja, jonka kokonaispaino kuormassa oli noin 80 tonnia.
Normaalisti työt alkoivat Perkiön varikolta, josta veturit saatiin junaa varten. Niillä siirryttiin rautatieaseman raiteistolle, jossa lähtevä vaunusto oli tuotu aseman vaihtoveturilla tai edellisen junan saapuvilla vetureilla. Usein vaunusto myös jouduttiin hakemaan Naistenlahden raiteistolta matkavetureilla. Silloin aseman laituritoimiston konduktööri lähti mukaan vaihtotyönjohtajaksi ja jarrujenkoettelijaksi. Kun veturit oli kiinnitetty lähtevään vaunustoon ja matkakuntoisuus oli tarkastettu, päästiin lähtemään linjalle Tampere-Seinäjoki rataosuudelle. Junan papereissa oli yleensä tieto tai vuorotaulussa, mistä kulloinkin lastattu vaunusto haetaan.
Linjalla turvejuna oli yleensä se, joka väisti muuta liikennettä tarpeen tullen, yleensä sillä joutui ruuhka-aikaan odottamaan vähän jokaisella liikennepaikalla. Aikataulu oli tehty hyvin löysäksi. Tyhjät turvevaunut olivat aika huonokulkuisia suuren ilmanvastuksen vuoksi, kuormassa ne kulkivat melkein paremmin. Vaihtotyökonduktööri tuli usein mukaan Parkanosta, lähempänä Seinäjokea oleviin paikkoihin tulivat autolla Seinäjoelta.
Aitoneva on Parkanosta Haapamäen suuntaan menneellä radan varrella. Kihniön liikennepaikan jälkeen oli linjavaihde ja ratapiha, josta pääsi Aitonevan turpeen lastausalueelle. Matkaa pääradalta on noin neljä kilometriä Aitonevalle, josta on aika kova nousu pois tultaessa. Dr13 veturilla usein joutui käyttämään runsaasti hiekoitusta ja suurtartuntaa kuormia tuotaessa ylös ratapihalle, turvepöly kiskoilla teki ne kostealla erittäin liukkaaksi. Esimerkki työvuorosta 30.3.1989. Veturina alstomi Dr13 2316, työt alkoivat 9.55 ja loppuivat 21.00. Junat 3225 Parkanoon, aitonevalle 3125, takaisin 3130 Parkanoon, 3228 Tampereelle. Tonneja oli vain 1230 ja akseleita 62. Normijuna oli yleensä 80 akselia ja 1600 tonnia.
Aitonevalta takaisin ajo Parkanoon oli aikaa vievää, kun rajoitus kuormilla loppuaikoina 30 km/h. Rata oli profiililtaan jatkuvaa pientä ylä- ja alamäkeä. Ajaminen oli hankalaa jatkuvien jarrutusten ja vedon vaihtelua. Tämä rataosuus oli minulle kuitenkin hyvin tuttua seutua alueen sukulaistaustojen vuoksi, usein tuli täällä autollakin ajeltua. Linnankylän aseman seuduilla tuli usein soitettua veturin pilliä tutuille.
Lapinneva oli Porin suuntaan, vanhan Parkanon aseman jälkeen. Linjavaihde ja yksi sivuraide, sekä raide kuormausalueelle. Siellä kävin vain muutaman kerran 70–80 luvun vaihteessa. Turvekuljetus junalla loppui seiltä varmaan jo 80-luvun alkupuolella. Esimerkki työvuorosta 1.2.1980. Veturi Dv12 2621, juna 3213 Lapinnevalle ja 3210 takaisin Tampereelle. Työt alkoivat 16.00 ja loppuivat 1.25. Junaa oli yhdelle reeverille riittävästi 960 tonnia.
Ratikylän liikennepaikka, Parkanosta päärataa Seinäjoen suuntaan, oli ehkä suurin ja pisimpään turpeen otto ja lastauspaikkana vuosikymmenten aikana. Siellä tuli käytyä kaikkein eniten. Valtavat turveaumat joskus savusivat kuivalla aikaa kesällä ja niistä ilmoiteltiin ohimenevistä junista palokunnalle. Välillä siellä kävi eno katsomassa tilannetta, kun oli aikoinaan Kihniö-Parkanon palopäällikkö. Kävin myös veturinkuljettajana Tampereella olleen enoni kanssa turvejunalla Ratikylässä hakemassa turvetta, jota serkkuni oli ajamassa aumaan suolta traktorilla..sukulaiset pyörivät samoilla nevoilla. Esimerkki työvuorosta 11.4.1986. Veturi D12 2218. Työt alkoivat 11.35 ja loppuivat 22.00. Junat 3293 Ratikylään ja Tampereelle 3226. Tonneja hurulle oli 1280.
Ylivalli ja Peräseinäjoki olivat jo lähempänä Seinäjokea, niistä oli pisin matka Tampereelle Naistenlahteen. Yleensä näissä kaikissa turvejunissa työaikaa tuli 9-12 tuntia, kun oli vaihtotöitä Tampereella ja liikennepaikkojen turveraiteilla. Ajoaikaa oli varattu runsaasti muun liikenteen sekaan. Kesäisin tuli joskus käytyä uimassa, kun sattui sopiva sauma. Kerran olimme viikonloppuna takaisin tullessa jo pari tuntia etuajassa Parkanossa. Ratatöiden vuoksi emme päässeet eteenpäin, joten soitin serkulle, että hakee meidät kotiinsa saunomaan ja syömään. Näin jäi Huru junan kanssa reiluksi pariksi tunniksi Parkanon asemalle odottamaan. Turvejunat olivat ruokailun suhteen vähän haastavia työvuoroja, missään ei ollut mahdollista saada mitään ruokaa, kun korvessa kuljettiin. Omat eväät olivat ainoa mahdollisuus, aika paljon evästä vaati nämä pitkät vuorot, ei sitä parilla kahvikupilla kuitannut.
Kesäisin turve oli usein oikein kuivaa, jota kauhakuormaaja laittoi vaunuun yleensä kukkuralleen. Aika paljon oli eroja kuormissa ja kuormaajissa, turvekin saattoi välillä olla kostean painavaa tai pölykuivaa. Kun junan sai linjalla täyteen vauhtiin, alkoi ilmavirta kauhoa turvetta, aikamoinen pilvi turvepölyä leijaili junan ympärillä. Joskus kävi sääliksi erään talon emäntää radan varressa, jolla oli pyykit ulkona kuivamassa, kun me pöläytimme turvejunalla ohitse. Aika paljon kuormat välillä vajenivat ilmavirrassa tai tiivistyivät vaunussa ennen Tamperetta.
Tuurin turvejunat olivat meillä Tampereella vain joinakin vuosina, ne menivät muistaakseni Valkeakoskelle. Tuuri on Haapamäeltä Seinäjoen suuntaan, siellä en käynyt montaakaan kertaa. Kaiken kaikkiaan nämä turvejunat työllistivät Tampereen varikon veturimiehiä vuosikymmenten ajan todella paljon. Aika puuduttavia reissuja välillä, tunnit kuluivat kuitenkin vikkelästi, jos työkaverin kanssa tuli hyvin juttuun. Nykyään nämä turvejunat ovat vain historiaa, turvepöly ei enää edistä vihreää siirtymää..
 |
| Dr12 2208 turvejuna 1979, kuvaaja Kanerva Teuvo, Museoviraston kuvakokoelma CC BY 4.0 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti