Sm3 Pendon palvelu- ja nopeustavoitteet

 

Sm3 Pendolinon hankinta oli erittäin tärkeä VR:lle 1990-luvun vaihteessa. Suunnitelma oli uuden matkustamisen aikakauden luomiseksi rautateillä Suomessa. Jo vuonna 1992 tehdyssä hankintapäätöksessä, julkaistiin kartta tavoitelluista matka-ajoista rataverkolla, se vaikutti utopistisen toiveikkaalta. Tampere-Helsinki matka-ajaksi oli esimerkiksi annettu 1.12. Suunnitelmissa oli myös palvelutason nosto. Näiden toimien ohella oli tietysti tarkoitus nostaa Pendolino matkojen hintaa muuhun tarjontaan nähden. Tavoitteena oli ”lippulaiva”, joka tarjoaisi nopeutta ja matkustusmukavuutta.
 
Matka-aikojen lyhentymisen lisäksi junassa oli uusia palveluja, esimerkiksi neuvottelutila. Sitä markkinoitiin yrityksille ja organisaatioille matkan aikaiseksi kokoustilaksi, jossa matkustamisen aika saatiin hyödynnettyä. Tilan käyttö tähän käyttöön oli vähäistä. Usein hyödynsin sitä kuljettajien koulutusryhmillä, koska siinä oli ”opetustila” ja koulutettava kalusto sopivasti yhdessä. Jos oltiin matkalla Tampereelta Ilmalan varikolle ryhmän kanssa, sai matka-ajan hyvin myös hyödynnettyä.
Pendon ykkösluokkaan oli myös erityisesti panostettu, päivän lehdet, kahvia ym. pientä extraa. Ravintolavaunu ja kärrymyynti sen lisäksi olivat alkuun täydentämässä palvelua. Nämä yhdessä toivat matkustajalle tarjonnan helposti saavutettavaksi. Olihan se upeaa jopa veturinkuljettajallekin ajon aikana, kun kärrymyynti kolisi ohjaamon takana olleeseen tilaan ja kohta oli höyryävä kahvimuki ajopöydällä. Siinä tuli hieman tunnelmia aikoinaan Dm8-9 liikenteestä. Jossain vaiheessa kärrymyynti poistettiin Pendoista, varmaan kustannussyistä.
 
Henkilökunnan palveluasenteisiin VR pyrki vaikuttamaan koulutuksella. Pyrittiin vahvistamaan yhdessä tekemisen meininkiä ja uutta asennetta palvelukulttuuriin. Koska Pendo on kuuden vaunun kiinteä yksikkö, ajateltiin ravintolahenkilöstön, konduktöörien ja kuljettajan toimivan paremmin yhteistyössä, siten nostavan palvelutasoa. Alkuun VR:llä oli tarkoitus, että Pendossa työskentelee siihen erityisesti valitut työntekijät. Tähän oli räätälöity eri ammattiryhmien yhteinen ”palvelukoulutus”. Työasut liittyivät myös saumattomasti Pendon palvelumuotoiluun. Miehille oli suunniteltu ”pikkutakki ja pendopaita sekä punainen kravatti yhdistelmä”. Pikkutakkiin kaikille tehtiin aluksi metallinen Pendolino nimilaatta ammattinimikkeellä, myös Pendolino solmioneulat ym. tarvikkeet kuuluivat mukaan.
 
Palvelukoulutuksia järjestettiin henkilökunnalle junien tarjonnan lisääntyessä alkuvuosina valtakunnassa. Niissä oli aina läsnä eri ammattiryhmien edustajat samanaikaisesti yhteishengen luomiseksi. Tilaisuuksissa oli kouluttajina kokeneita Pendolaisia, joilla oli omat puheenvuorot päivän aikana. Minä kiertelin näitä tilaisuuksia veturinkuljettajien edustajana, monessa tilaisuuksissa tuli oltua mukana ympäri Suomea. Sinänsä mukavia päiviä, VR todella yritti saada tasoa nostettua monella tapaa. Ajatuksena oli esimerkiksi, että lähtöasemalla koko henkilökunta olisi junan ulkopuolella ovien läheisyydessä ottamassa ja tervehtimässä asiakkaita, myös veturinkuljettajan olisi oltava ensimmäisellä ovella. Tämä kaunis ajatus kaatui heti alkuun siksi, että junan valmistelu lähtöön oli haastavaa monenlaisten ongelmien ja häiriöiden vuoksi. Kaikilla oli kiire saada juna lähtökuntoon, eikä aikaa ollut usein seisoskella ulkona vastaanottamassa matkustajia. Erilaisiin matkustajakuulutuksiin haluttiin parannusta, joka oli tietysti tärkeä osa matkan aikana. Ne olivat alkuvuosina todella tarpeen, niin paljon oli erilaisia tilanteita, jotka hiljakseen murentivat Pendon mainetta ”lippulaivana” ja uuden aikakauden nopeana junatarjontajana.
 
Valitettavasti suunnitelmat ja odotukset Pendolinon suhteen olivat ylimitoitettuja, junan laatuun nähden. Teknisesti erilaiset ongelmat loivat niistä epäluotettavan kuvan. Aikatauluvarmuus oli välillä heikolla tasolla ja useasti niitä jouduttiin korvaamaan muulla kalustolla. Kallistusjärjestelmää ei saatu koskaan toimimaan luotettavasti, erityisesti talvisaikaan. Näin nopeushyödystä jouduttiin luopumaan, johon vaikutti myös ratojen kunto. Toinen suuri murhe oli junien kytkimet, joiden ongelmat yhteen kytkennöissä ja irrotuksissa aiheuttivat myöhästymisiä. Näin Pendolino laskeutui muiden tavallisten junien joukkoon "erityisen" maineensa menettäneenä. Yritystä kyllä oli saavuttaa parempaa ja nopeampaa matkustusta.
 
Kuvana pala 1990-lopun esitteestä, jossa esimerkiksi on tavoitellut matka-ajat eri yhteysväleillä
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti