Tässä
on työvuoroni 44-vuotta sitten. Faktaa on ainakin tiedot
muistikirjasta, muuten tarina voi jo olla vain muistin välähdyksiä tuon
ajan työstä. Siihen aikaan Tampereella oli vielä elävänä vaihdepiirit,
käsivaihteet ja vaihdemiesten asetinlaite ym. kopit. Porin rata odotti
remonttia, jossa esimerkiksi Karkun ja Äetsän rataoikaisut tehtiin.
Silloin oli vielä Kyttälän asema ja Peipohja, ensimmäinen on purettu
sivuraiteineen ja toinen on nykyään Kokemäki, Ahvenus tuli vasta
remontin jälkeen. Raiteistot Äetsässä Finniksen tehtaalle, Kauttualle ja
Säkylän sokeritehtaalle olivat silloin vielä olemassa (Kiukaisista noin
14 km ja Säkylään 26km). Liikenteen ohjaus perustui liikennepaikoilla
toimiviin junasuorituspaikkoihin, joissa juna- ja asemamiessuorittajat
hoitivat liikennettä ja lippuopasteet olivat perinteinen koeteltu tapa
välittää viestejä. Tämä on viimeinen tarina tänä keväänä, katsotaan
syksyllä tilannetta uudestaan. Kiitän kaikkia lukijoita ja kannustajia!
Työvuoro
17.5.1978, junat 3703-3704-3814, joka suuntautui Tampereelta Rauman
suuntaan Kiukaisiin, sieltä haaraantuu rata Kauttualle. Takasin
Kauttualle, josta Äetsään, siellä vaihdoimme junaa, jolla tulimme
takaisin Tampereelle. Työt alkoivat Perkiön varikolla kello 5.30,
tallipäivystäjälle ilmoittautumisessa saatiin veturiksi Dv12 2637, tämä
on niitä uusia Deevereitä Valmetilta. Minä lähdin veturille ennen
kuljettajaa tarkastamaan veturia. Siinä se kiilteli uutuuttaan tallin
eteläpuolella, muutaman kuukauden vanha Deeveri keväisessä
auringonnousussa, upea puna-vaalea väritys. Huolto oli laittanut
kompressorin jo käymään, ruuvikompressori ujelsi ilmaa säiliöihin.
Kiertelin veturin, katsoin polttoaineen ja jäähdytysnesteen. Ohjaamossa
laitoin tarvittavat kytkennät ja valot. Esivoitelin MGO:n ja käänsin
käynnistyskytkintä, paineilmakäynnistin ulvoi moottorin käyntiin, tuttu
raksutus alkoi kuulua konehuoneesta. Aluevaihde oli M-asenossa, menin
sen vielä kääntämään käyntisillalta T-asentoon. Kuljettaja saapui
paikalle, hän otti lupia Perkiön luvanantajalta, minä kiersin käsijarrun
auki.
Kääntelin
käsivaihteita varikkoalueella, pääsimme Perkiön ”pussiin”. Perkiö
näytti lipulla ”aja-opastetta”, liikuimme ratapihaa eteenpäin, ”Maston”
vaihdekojultakin näytettiin ajon sallivaa opastetta. Viinikan
ratapihalla ”Pohjolan” kopilta näytettiin opaste, jolla pääsimme
vaihteen taakse, josta valuimme junamme eteen. Menin kytkemään, heitin
lenkin koukkuun ja kiristin kiertämällä tapista, sekä kytkin
jarrujohdon, vaunumies tuli ja ojensi minulle paketin rahtikirjoja.
Siinä oli päälle laitettu tiedot junastamme Kauttualle: 77 akselia ja
562 tonnia. Jarrujenkoettelu tehtiin lippuopasteilla, jarruttavia
akseleita oli 63.
”Pohjolan”
kopilta näytettiin ”lähtöopastetta”, juna nytkähti liikkeelle Deeverin
vetäessä pontevasti ylämäkeen. Matka jatkui mukavasti uudelta
tuoksuvassa veturissa, kaikki oli niin siistiä, upeaa oli siinä mennä,
keväisessä aamussa. Nokialta liputettiin meidät sujuvasti ohitse,
Siurossa oli aikataulun mukaan junakohtaus. Sivuraiteelle odottamaan,
menin ulos veturista katsomaan veturia, availin konehuoneen ovia ja
tarkastelin eri kohteita. Konehuone oli siisti ja puhdas, uuden tuoksu
leijaili siellä edelleen. Matkustajajuna vihelsi ohi mennessään.
Kuloveden upeat selät ja Sadanleukaluiden salmi, Suoniemestä Nohkuan
alamäkeä pitkin Karkkuun. Laitoin veden pannuun kiehumaan, jotta saadaan
kahvit. Kahvipurkki, suppilo ja mukit, suodatusta routaisella radalla
Deeverin heiluessa sivuttain. Höyryävä kahvikuppi ikkunanpuoleisella
käsinojalla, morjestin Vammalan junasuorittajaa, joka seisoi
punalakkisena aseman rappusilla punainen ja vihreä lippu juuri
käärittynä näytetyn opasteen jälkeen, alaspäin kädessä roikkuen.
Peipohjan
asemalta rata menee suoraan Poriin, me käännymme loivasti vasemmalle
menevää rataa kohti Raumaa. Seuraava asema on Kiukainen, jossa
pysähdymme pääraiteelle. Veturi irti junasta, junasuorittaja tulee
viereistä raidetta resiinalla. Hän käy laittamassa ylikäytävän
hälytykset päälle, näyttää lipulla meille vedä opastetta, ajamme
vaihteen taakse. Ajamme vierestä raidetta toiseen päähän ratapihaa,
junasuorittaja päästää meidät vaihteen kautta junamme eteen sen toiseen
päähän. Jarrujenkoettelu, vaihteen kääntö Kauttuan radalle ja lähtölupa,
taas mennään, nyt vain maksimissaan 35km/h. Päivä paistaa tuulilasista
kirkkaasti, rauhallisella vauhdilla peltojen ja metsäsaarekkeiden
keskellä. Tasoylikäytäviä on runsaasti matkalla, viheltimellä
varoituksia kulkijoille, täällä ei ole totuttu junaliikenteeseen.
Ajelemme
Kauttuan ratapihalle, vanha asema on oikealla ja pieni veturitalli
näkyy pitkällä raiteiston päässä. Pysäytämme junan, sammutan
päämoottorin ja lähdemme viereisen teollisuuslaitoksen ruokalaan
syömään, onhan kello jo yksitoista. Ruokailun jälkeen teimme vaihtotyöt
autolla paikalle tulleen Kiukaisten junasuorittajan kanssa. Takaisin
päin juna oli pieni, 16 akselia ja 195 tonnia, jotain idänvientiä
venakoissa, välivaunut molemmissa päissä. Lähtö kello 13 takaisin
Kiukaisiin, aseman jälkeen näimme radan haarautuvan Säkylän
sokeritehtaalle. Siellä tullaan käymään syksyisin juurikasjunilla.
Kiukaisissa taas vaihdettiin veturi toiseen päähän junaa. Kohti
Peipohjaa, minä sain ajella tätä pientä junaa. Peipohjan
tulo-opastimella vihelsin ”juna tulee” opasteen, jouduin hiljentämään
vauhtia vaihteiden vuoksi, junasuorittaja näkyi laiturilla kieputtavan
vihreää lippua, vihelsin sivuutan ”pitkä lyhyt” vihellin opasteen.
Kyttälän liikennepaikka oli kahden jyrkän mutkan välissä, siellä
junasuorittajan näkeminen tuli esteiden vuoksi vasta aivan aseman
kohdalla, tarkkana oli oltava, vihreä lippu pyöri sielläkin luonnon
vihreää taustaa vasten. Vesitorni ja Kyttälän saha viuhahtivat oikealla
ohitse.
Äetsään
laskettelimme alas jyrkkää mäkeä, siellä värit ”aja 35 km/h”, sivulle
mentiin, pysähdyin toisella raiteella olevan tavarajunan Hurun viereen.
Siellä kaksi veturimiestä kiipesi heti veturiimme, vaihdettiin muutama
sana vetureista, kummallakaan ei ollut isompaa ilmoitettavaa.
He
lähtivät Deeverillä Finniksen tehtaalle hakemaan ”myrkkyvaunuja” lisää
tähän junaan. Me keräsimme tavaramme ja kiipesimme Hurun Dr12 2203
ohjaamoon. Junaa oli papereitten mukaan 50 akselia ja 783 tonnia, helppo
rasti Hurulle. Kuljettaja Putkonen sai lähtöluvan,
ratamoottorituulettimet täysille, valot, suoratoimijarru irti, Pösön
tehoratilla pari porrasta ja juna nytkähti liikkeelle. Vaihteen kautta
linjalle, minä seisoin ulko-oven ikkunassa, tuuli tuiversi pitkässä
tukassa, tähystin junaa taaksepäin. Vaunut luikertelivat vaihteissa,
loppuopasteet näkyivät, ”suoralla on” totesin kuljettajalle, hän antoi
käskyä MAN:nille lisää ja kierrokset alkoivat nousta. Pian
Halser-nopeusmittaripiirturi nakutti 70 km/h tuntumassa.
Mutkainen
rataosuus Karkun kirkon jälkeen asemalle oli huonossa kunnossa roudan
jäljiltä, siellä oli 50 km/h ylimääräinen rajoitus. Huru vispasi
tässäkin nopeudessa sivuttain, taitaa kitkaiskunvaimentimet olla aika
lopussa. Esiopastin vilkutti vihreää Karkussa, jossa poikkesimme
sivulla, matkustajajuna pyyhälsi ohitse. Suoniemen kohdalla laitoin
kuulosuojaimet päähän ja menin konehuoneeseen. Kompressori hyrräsi
entisessä kattilahuoneessa, menin siitä ison generaattorin vasemmalta
puolelta, aloin kuunnella ja katsella V16 MAN:nin käyntiä. Yksi
”makkaraputki” hieman tihkui jäähdytysnestettä, täytyy kirjoittaa
korjauskirjaan. Kiersin kaikkia moottoriöljyn rakosuotimia, menin
moottorin päähän ja kurkotin katseeni V-tilaan, taskulampun valossa ei
näkynyt mitään erikoista. Kävin takaohjaamossa ja palasin moottorin
toista puolta takaisin etuohjaamoon. Nousimme mäkeä Nokialle, jossa oli
määrä ottaa vaunuja lisää. Siellä haimme veturilla vaunuja viereiseltä
raiteelta ja liitimme ne mukaan junaamme. Paikallinen asemamies hoiti
vaihtotyön ohjaamisen ja jarrujenkoettelun. Jouduimme aika kauan
odottelemaan Nokialla, ohitse ja vastaan tuli junia, sitten oli vasta
meidän vuoro.
Tampereella
veimme junan Perkiön ratapihalle, veturi irti ja Perkiön kojulta
näytettiin aja-opaste. Pussin kautta tallinsivua vaihteen taakse,
laskeuduin kääntämään vaihteet ajovalmiushuollon ”Huru-puolelle”. Siihen
jäi veturi, kiipesin tallipäivystykseen toiseen kerrokseen ja jätin
Hurun avaimet tallipäivystäjän ikkunaluukulle, sekä laitoin tuntikortin
puulaatikkoon konttoriin vietäväksi. Kello oli 18.20, työvuoron
pituudeksi tuli 12 tuntia 50 minuuttia.
Kauttuan veturitalli, kuvaaja G.Grotenfelt 1989, Aalto-yliopiston arkisto CC BY NC 4.0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti