Dr13 junat 101-106

 

101-106
Kesäinen työvuoro 4.7.1985 Tampereelta Pieksämäelle junilla 101-106 oli niitä mukavampia reissuja. Työt alkoivat Perkiön varikolta inhimilliseen aikaa kello 9.18. Veturiksi saimme Dr13 2335. Työkaverini Riston kanssa tarkastimme siellä veturin päivän ajoihin ja lähdimme veturilla asemalle. Sinne saapui Turusta kahdeksan sinisen vaunun juna, jonka toiseen päähän kiinnityimme veturilla. Tampereelta lähtö junalla 101 oli 10.18 ja Pieksämäelle saavuttiin 13.25. Veturi vietiin sivuun ruokatunnin ajaksi.
Valokuvassa on veturimme 2335 keula ja Pieksämäen silloista vanhaa varikkoa. Pilttuissa näkyy pari Alstomia (Dr13), ulkona Dr14 ja vähän näkyy lätän sininstä kattoa. Kääntöpöytä ja vetureiden hiekoituslaite ovat myös kuvassa. Kuva on valitettavasti "pokkari" laatua.
Kuuma kesäpäivä oli Dr13 veturilla yleensä mukavampi, vaikka ei ollut ilmastointia. Moottoreiden kuumuus konehuoneesta ei vaikuttanut ohjaamoihin, koska ratamoottorihuone oli välissä. Ikkunoita pystyi myös pitämään osittain auki ajon aikana. Kesäisin "myymäläautolla" usein ajeltiin vain takimmainen kone käynnissä, jos juna oli "kevyt" ja aikataulu "löysä".
Junaan 106 kiinnityimme kello 15.05, jonka jälkeen jarrujen koettelu. Lähtö Pieksämäeltä 15.30 ja Tampereelle tulimme 18.39. Veturi irti ja takaisin Perkiön varikolle, jossa työt loppuivat 19.19
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti