Deeverillä päin Hurua

 

Tämä tapahtui Tampereen Perkiön varikolla 1970-luvun lopulla. Tulin töihin ”pikkukuumaksi” iltavuoroon ajovalmiushuoltoon. Mestari tuli heti työvuoron alussa pyytämään Dr12 veturin vetämistä ulos korjauspuolelta. Katsottiin ”kuuman” (huoltokuljettaja) kanssa varikkoalueen ”manuaalista” näyttötaulua ”lipalla” ajovalmiushuollossa, johon kaikki alueella olleet veturit oli laitettu pienillä numeromerkeillä. Niissä oli magneetti kiinnitys, joka oli asetettu kartalle kyseiseen paikkaan, varikon numeroidulle raiteelle. Siitä näki heti kokonaistilanteen varikko-alueella ja sitä ”päivitettiin” jatkuvasti vetureiden varikkoalueelle tulon ja lähtemisen mukaan. Taulussa oli myös koko liuta erilaisia määritteitä, joita voi kiinnittää veturin numeroon, esimerkiksi korjattavat, ulkoliitännässä olevat ym. tiedot, josta voi karkeasti päätellä veturin ajokuntoisuuden.

Näimme, että pohjoispuolella oli Dv12 veturi ilman lisämääreitä ja Dr12 oli kyseisen raiteen eteläpäässä varikon sisällä. Päätimme vetää kyseisellä Deeverillä Hurun ulos koekäyttöä varten. Menimme veturille, laitoin apukoneen käyntiin tuottamaan paineilmaa ja menin avaamaan nosto-oven kyseiseltä raiteelta, sekä katsoin hallin puolelle, oliko esteitä kyseisellä raiteella. Hetken kuluttua kuulin kuljettajan esivoitelevan MGO:n ja kohta kuului startin ulvahdus ja pääkone lähti käymään. Nousin kuljettajan puolelta pitkännokan käyntisillalle ja näytin kuljettajalle olevani valmiina. Veturi lähti liikkeelle ja siirryin nokalle pitäen kaiteesta kiinni. Menimme avoimesta ovesta varikon sisälle ja siinä kohtaa siellä nokalla tuli aavistus, että hiukan liian lujaa mennään varikon sisällä. Lähdin siirtymään toiselle puolelle nokkaa, veturin sivulle, enkä nähnyt siltä puolelta kuljettajaa. Siinä kaikki tapahtui todella nopeasti, vauhti ei hiljentynyt, otin tiukasti kiinni ylä- ja alakaiteesta. Niin mentiin raiteen perällä ollutta Hurua päin, se hyppäsi muutaman metrin taaksepäin (120 tonnia), melkein rikkoi sen takana kiinni olevan nosto-oven. Deeverin ajovaloumpiot putosivat käyntisillalle ja jäähdytysjärjestelmän ylävesiletku aukesi, josta alkoi nesteet tulla ulos. Minä puristin rystyset valkoisena edelleen kaiteita ja olin pysynyt jotenkuten pystyssä.

Kuljettaja tuli hytistä pelästyneen näköisenä ja huusi ”ei jarruta”, samalla hänen ilme helpottui, kun näki minun ”tärisevän” vandringilla. Hän luuli, että olin pudonnut nokalta kanaaliin. Hän kertoi, että suoratoimijarrun paine nousi normaalisti, hän teki myös hätäjarrutuksen Itsetoimijarrulla ja ehti vielä käsijarruakin kiertämään kiinni, silti vauhti ei hiljentynyt. Varikon väkeä alkoi tulla paikalle, ihmettelemään mitä oikein tapahtui.

Kun asiaa tutkittiin, todettiin, että veturille oli tehty jarrulossien (jarruantura) vaihtotyö. Se oli jostain syystä jäänyt kesken ja veturi oli vedetty parin muun veturin kanssa ulos aikaisemmin korjaushallista, muut veturit olivat jo lähteneet raiteelta pois. Uudet anturat olivat paikalla, mutta reikävälin säätö ja iskunpituudet olivat säätämättä. Vaikka jarrusylinterissä oli täysi paine, anturat tuskin ottivat pyörään kiinni, siksi veturi ei jarruttanut. Tapahtumasta selvittiin onneksi säikähdyksellä, vain pienin vaurioin. Hiukan jäi kaivelemaan, kuinka olisi käynyt, jos olisin jäänyt keulalle seisomaan… Veturi oli vedetty ulos korjauksesta muiden vetureiden kanssa ennen työn valmistumista, väärinkäsityksen vuoksi.

 

Deevereissä 25- ja 27-sarjoissa alkuperäiset kaiteet olivat matalat ja harvat, vuosien saatossa niitä paranneltiin työturvallisuuden vuoksi.