Ja lehmät lentää

 

Eläinten allejäännit ja niistä aiheutuvat pienet onnettomuudet ovat arkipäivää myös raiteilla. Usein radat kulkevat harvaanasutuilla alueilla, jossa hirvet, peurat ym. eläimet kulkevat. Yleensä ei aiheudu mitään isompaa, matka jatkuu ja kopsauksesta ilmoitetaan viranomaisille liikenteenohjauksen kautta. Joskus kalustolle aiheutuu isompaakin haittaa, esimerkiksi veturien ja junien keulilla olevat paineilmalaitteet saattavat vaurioitua. Ennen vanhaan tuulilasit olivat turvallisuusongelma, nykyään nekin kestävät isotkin linnut. Jokainen kuljettaja kokee työvuosien aika määrän erilaisia eläimiin liittyviä tilanteita ja tarinoita on valtava määrä.

Kuva on Pendosta, johon tömähti hirvi Parkanon radalla ajaessani Seinäjoelle, luukku vain särkyi ja irtosi, lensi pois, samoin hirvi. Seuraavassa yksi tarina työvuosilta.

 

Olin menossa tavarajunalla Tampereelta Riihimäelle 1990-luvulla. Veturina oli Sr1 ja vaunustoa oli pitkä letka. Illalla Viinikasta lähtiessäni aurinko loi vielä viime säteitään oikeasta sivuikkunasta. Matkalla turvalaitteen valo vilahteli ja joskus summeri rääkäisi, tuulettimien puhina ja ajoittainen kompressorin murina säestivät menoa. Loppukesän yö alkoi hiljakseen tummua, kun ohitin Iittalan aseman. Erotusjakso, tehot pois ja kojepöydän merkkivalot vilahtelivat eri toimintojen tahtiin. Vauhti hieman laski ja kytkin lisää vetovoimaa, parin mutkan jälkeen pitkän suoran alkaessa vauhti oli taas 80 km/h. Valonheittimen valokeila alkoi valaista hämärtyvää yötä. Sitten havaitsin kaukana edessä jotain liikettä, kuitenkaan vielä arvaamatta mikä odotti muutaman kymmenen sekunnin kuluttua. Hätkähdin kun tajusin näkemäni, edessä näkyi iso lauma lehmiä, jotka olivat karanneet radan vieressä olevalta laitumelta. Tämä monikymmenpäinen lauma juoksi kaaosmaisesti radalla ja penkalla, kun olivat pelästyneet lähestyvää kolisevaa ja kirkasta valoa tuottavaa junaa. Vislasin, sekin taisi vaan lisätä hämmennystä laumassa.

Hätäjarrutuksen jälkeen jännitin vain montako lehmää jää alle, koska tavarajunakaan ei pysähdy kovinkaan nopeasti ja lehmät eivät oikein tietäneet, mihin päin juostaan. Kaaosmaisesti lauma ajelehti radalla, onneksi lauma alkoi hiukan jakaantua radan eri puolille, silti kaksi lehmää jatkoi radan suuntaisesti, ensimmäinen osui oikeaan kulmaan ja lensi kauas penkalle, toinen oli edelleen kiskojen välissä, joka osui keskelle keulaa jymähtäen. Tuntui kuin lihamylly olisi alkanut jauhamaan, luineen päivineen lehmä meni siitä keulan karja-auran alitse, ahtaasta raosta veturin alustaan ja jauhautui siellä pieniin osiin.

 

Huomasin myös veturin paineilman pääsäiliöjärjestelmän tyhjenevän, kun viimein juna pysähtyi. Otin heti yhteyttä Hämeenlinnan junasuorittajaan kertomalla tilanteesta, sekä ilmoittamalla, että vastaantulevien junien olisi syytä tulla paikalle todella hiljaa. Siihen aikaan linjaradion hyvä ominaisuus oli, että lähettyvillä kulkevat junat kuulivat yleensä keskustelun ja osasivat heti reagoida tarvittaessa tilanteeseen.

Lähdin ulos kartoittamaan tilannetta, veturin keulalla totesin moskaa olevan runsaasti ja vääntyneitä hanoja, sekä paineilman pääsäilönhanan katkenneen putkesta. Aloitin korjaavat toimenpiteet keulan katkenneesta hanasta, hain veturin käytävältä puutapin ja kirveen. Puutappeja oli vetureissa juuri tämäntapaisia tilanteita varten, hakkasin kirveen hamaralla puutapin putkeen tukoksi, jotta paineilma pysyy varastossaan, kun hana oli irronnut. Sitten katselin veturin alustaa, siellä oli yhden paineilmasäiliön pohjahana auennut, kävin sen myös sulkemassa. Ei niitä miellyttävämpiä töitä. Veturin ja vaunun välissä jarruletku oli noussut auki, toinen tiiviste oli hukassa, hain tiivisteitä veturista, vielä toinenkin vaunujen välin letku oli auennut ja laitoin uudet tiivisteet. Nyt taisi olla jarrujohdon ja pääsäiliön ilmavuodot tukittu.

Lehmät olivat nyt rata-alueelta poissa, joku maanviljelijä oli tullut paikalle, varmaan kuullut karjan hädän ja junan äänet ja tuli ajamaan ne pois, yksi lehmä makasi penkalla. Vastaantulevat junat tulivat hiljaa paikan ohi, otin yhteyttä junasuorittajaan ja päivitimme tilanteen, palokunta oli tulossa siivoamaan.

 

Pääsin jatkamaan matkaa kohti Riihimäkeä, veturin ohjaamossa oli todella rankka kuvottava haju, se tuli alustasta. Pidin toisella kädellä nenästä kiinni, mutta sitten keksin, että laitan keltaiset kertakäyttökorvatulpat sieraimiin tukoksi, näin sain hajun hieman pysymään loitolla. Vaihdoin veturin ehjään Riihimäellä paluumatkaa varten, likainen meni Helsinkiin pesuun.

 

Sr1 3046 alkuperäisessä asussaan