Laadukkaalla sveitsiläisellä veturilla on monta lempinimeä, möhkö oli minun käyttämä. Käkikello nimitys liittyy myös ohjaamojen ovissa oleviin tuuletusluukkuihin, jonka avaamalla voi laittaa myös päänsä ulos. Ne olivat varalla, jos ohjaamon ilmanvaihtolaite vikaantuisi. Luukkuihin oli kehitetty keltaiset metalliset säätöpalat, jotka olivat konehuoneessa noudettavissa tilanteen tullen.
Sr2 moniajotilassa voidaan ohjata kahta tai kolmea toisiinsa kytkettyä veturia. Aika kova ”nippu” vetäjänä, on kolme Sr2:sta 3x 6000 kW. Edo-käyttö on tietysti oma lukunsa. Hyvällä kelillä yhdessä Sr2:ssa on raakaa voimaa sivistyneessä paketissa, huonoissa kitkaolosuhteissa maksimi vetovoima putoaa murto-osaan, kuljettajan korvien kirotessa jatkuvaa luiston aiheuttamaa vinkunaa. (Tästäkö korvieni vinkuna johtuu?)
Vetureiden kytkeminen yhteiskäyttöön on huomattavasti turvallisempaa kuin Sr1 parin teko, josta kirjoitin aikaisemmin tarinaa. Työn saa fyysisesti tehtyä jalat tukevasti maanpinnalla. Sr1 moniajokaapeli on paksu ja painava moninapainen kaapeli. Sr2:ssa asia hoidetaan kevyen kaapelin kahdella johtimella, tehtävää hoitaa moniajoväylän hallintalaitteet, joilla tieto ja ohjaus siirtyy sujuvasti vetureiden välillä.
Veturit ajetaan mekaanisesti toisiinsa kiinni ja laitetaan ohjaamosta ”parkkiin” eli seisontatilaan. Konehuoneesta haetaan mustapäinen UIC-kaapeli ja EP-jarrukaapeli. Nämä kaapelit kiinnitetään vetureiden väliin ja samalla kytketään jarru- ja pääsäiliöletkut. Tämän jälkeen kuljettaja menee ajo-ohjaamoon ja ottaa veturit käyttöön, jolloin ohjausjärjestelmä tekee kokoonpano määrityksen ja tunnistaa yhteen kytketyt veturit. Yleensä tulee ilmoitus väärästä virroitinasettelusta, jolloin lasketaan virroittimet ja nostetaan uudestaan ylös. Automatiikka huolehtii oikeasta virroitin asettelusta. Esimerkiksi kolmen veturin kokoonpanossa virroittimet nousevat seuraavasti, kahdessa äärimmäiset ja kolmannessa takimmainen. Diagnostiikkanäytössä näkyvät kaikki veturit ja niiden toiminta.
Näissä vetureissa voima puhuu, yhdessä maksimi vetovoima on 300 kN. Yhteiskäytössä se rajoittuu automaattisesti 350 kN:iin. Ohjaamon ruudulla kuljettaja voi valita suuremman vetovoiman, jos junan kokoonpano ja vetokytkimet kestävät, se selviää yleensä junan tiedoista. Valittavana on 450 kN, 600 kN tai kolmella veturilla 900 kN. Käytettäessä veturin takaisin syöttävää sähköjarrua maksimi 240 kN ei muutu, se vaan jakaantuu vetureiden kesken jarrutettaessa. Kolmen veturin yhteiskäytössä sähköradan syöttöasemien kuormitus on kova. Tämä yksikkö imee sähköä tehokkaasti langasta, pienen voimalaitoksen verran. Kuljettaja voi estää tämän ”tehonrajoitus painikkeella” tai seuraamalla ajon aikana näytöltä päämuuntajan ensiövirran tasoa, joka täytyy pitää alle 170 A ajon aikana.
Matkustajajunassa vaunujen 1500 V sähkönsyöttö tapahtuu moniajossa aina takimmaisesta, vaunuun kytketystä veturista, jota ohjataan normaalisti ajo-ohjaamosta. EP-jarrujärjestelmä täytyy myös testata erikseen ennen matkustajajuna käyttöä. Sillä ohjataan sähköisesti matkustaja (uudempi kalusto) vaunujen jarruja, paineilma jarrujohdon rinnalla. Jarrujen reagointi on vaunuissa samanaikaista ja nopeaa, verrattuna paineilmaohjauksen viiveisiin.
Yhteiskäytön vikatilanteissa kuljettajan on oltava tarkkana, mistä veturista ilmoitus tulee. Toiminnasta näissä tilanteissa on omat ohjeensa. Yhteiskäytön purkaminen tapahtuu helposti seisontatilassa, erotetut veturit täytyy käydä kaikki ottamassa erikseen käyttöön purkamisen jälkeen, että ne huomaavat olevansa taas yksin ja toimivat sen mukaan.
Joskus 2000-luvun alkuvuosina olin menossa matkustajana Tampereelta Helsinkiin aamun ensimmäisellä junalla numero 160. Sorin parkkipaikalta, kun kävelin lähtöraiteelle, näin junan kokoonpanon. Siinä oli kolmen Sr2 nippu ja kolme kaksikerrosvaunua. Poikkesin tutun kuljettajan jutulle, kuulemma ylimääräisiä vetureita Ilmalaan edellisen illan poikkeustilanteiden johdosta. Naureskeltiin siinä vetovoiman riittävyydelle. Aika ”napakasti” lähti asemilta matkanopeuteen kolme vaunua kolmikolla. Onhan tuo 18 000 kW tarjolla parinkymmen sentin matkalla liukukahvassa, vasemmassa kädessä…vasen kämmenen reuna nojaa hieman D-konsolia vasten ja etusormien, sekä peukalon otteella pidellään tehokahvaa …”hellää kosketusta”, jotta mummot ei mene nurin.
 |
| Sr2 kolminajo |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti