Ilmalan veturivarikon alkutaival

 

Kuva varikon eteläpuolelta vuodelta 1980 tai 81. Kävin tällä uudella varikolla ensimmäisen kerran vuonna 1976, jolloin kuvassa oleva veturivarikon osa oli juuri valmistunut. Sähköjunahallit valmistuivat jo 1970-luvun alussa ja dieselmoottorihalli 70-luvun lopussa, johon tulivat Porkkanat (Dm8-9). Kuvassa näkyvät raiteet 47 ja 48 ovat dieselvetureiden huoltoraiteet, valmistuneet 1980.

Vetureiden ja Porkkanoiden osalta 1970-luvun loppu oli sekavaa aikaa Pasilan ja Ilmalan varikoiden osalla, ainakin näin tuntui nuoresta veturimiehestä, kun tein Tampereelta työvuoroja Helsinkiin. Silloin vielä päätoiminnot vetureiden osalta olivat Pasilan varikolla, jossa oli silloin vielä tallipäivystäjä. Sähkövetureitakin pidettiin silloin vielä molemmilla paikoilla, Pasilassa Toralinnan edessä ja Ilmalassa, jossa toiminnot olivat vielä alkutekijöissä ja jatkuvassa muutoksessa. Jokaisessa työvuorossa oli oltava selvillä, mille varikolle veturi viedään, mistä otetaan veturi ja minkä varikon lepohuoneelle mennään tarvittaessa. Ei ollut kännyköitä, eikä radiopuhelimetkaan aina auttaneet. Välillä kuskattiin autolla varikoiden välillä. Porkkanat vietiin Pasilaan ja muistaakseni 1979 alkaen Ilmalaan, kun dieselmoottorihalli valmistui sähköjunahallin jatkoksi. Dieselvetureita pyöri Helsingin kierrossa vielä paljon siihen aikaan, koska esimerkiksi Turkuun ajettiin vielä dieselillä.
 
Kuvassa näkyy Sr1 alkuperäisessä värissä, se seisoo raiteella 45, jossa veturit ”hiekoitettiin”, tornit näkyvissä. Huoltoon menevät veturit menivät raiteille 49-53, josta huoltokuljettajat veivät ne sisälle halliin. Kuvassa on liuta 1980-luvun alun ”uusia” Sr1 vetureita. Oikealla öljysäiliön vieressä seisoo Sr1, raiteella, jonka nimen olen unohtanut. ”Ilmala ykkönen ja kakkonen” hoitelivat liikennettä alueella liudalla vaihdemiehiä, jossa suuri osa oli silloin vielä käsivaihteita.
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti