Dv12 vetureilla ajettiin vuosikymmeniä ilman jäähdyttävän ilmastoinnin tuomaa viilennystä. Ohjaamo sijaitsee siten veturissa, että sen lattian alla ja sisäseinissä pääsee vaikuttamaan MGO:n ja vaihteiston tuottama runsas lämpö, sekä myös toisella puolella olevan kompressoriyksikön lämpö. Ohjaamo on valoisa ja ikkunapintaa on runsaasti, tämä lisää myös auringon tuottamaa lämpöä ohjaamoon. Näiden yhteisvaikutuksena jo alle 20 asteen kesäiset ulkolämpötilat tuottivat kuumat oltavat ohjaamoissa ennen ilmastointien asennusta. Helteillä lämpö nousi huonon saunan lukemiin.
Koska veturimies on idearikas ja kekseliäs, pyrittiin lämpöä torjumaan erilaisin toimenpitein. Alaslaskettavat aurinkosuojat tulivat vasta erilaisten saneerausten yhteydessä veturin varustukseen. Aurinkoa torjuttiin laajoilla ikkunapinnoilla esimerkiksi kiinnittämällä vetureissa olleilta JT-lomake papereita ikkunoihin, kun niissä oli kätevä tarraliima takapuolella, niillä sai rakennettua sopivan paikallisen aurinkosuojan, sanomalehdet ja työtakit toimivat usein myös aurinkoverhoina.
Konehuoneen katolla on neljä avattavaa luukkua, niillä sai lämpöä nousemaan pois ja tuulettamaan konehuonetta ajon aikana. Jollain kuljettajilla oli tarkat ”asetukset”, mitkä luukut ovat auki kulkusuuntaan nähden ja kuinka paljon ne olivat auki, kun säätö oli portaaton. Ohjaamon kummallakin sivulla on iso ja pieni luukku, niitäkin käytettiin lämmön poistamiseen ohjaamon alta. Ennen vanhaan pakosarjojen tiivisteet usein vuotivat, näillä toimenpiteillä poistettiin myös pakokaasun käryjä, etteivät ne tulleet ohjaamoon.
Koska ohjaamossa ei ollut varsinaista raitisilmatuloa, oli ohjaamon katolla myös portaattomasti avattavat luukut, nykyisen ilmastointilaitteen kohdalla. Niitä ja sivuikkunoita avaamalla sai sopivaa ”vetoa” aikaan ja ilma vaihtui ohjaamossa. Jotkut olivat kehittäneet varajarruletkusta ”säätimen” kulkusuunnan etuoveen, sillä sai ajonaikana sopivaa ilmavirtausta ovenraosta.
Mukavinta kyytiä sai kesäaikaan Deeveriparilla, jos juna oli pieni ja se kulki sujuvasti takimmaisen veturin voimin, etummainen johtoveturi sammutettiin. Tämä vaati lisäksi toimenpiteenä sammutetun veturin vaihteiston aluevaihteen keskittämisen, koska vaihteiston voitelu ei toiminut kunnolla ajon aikana päämoottorin ollessa pysähdyksissä. (veturia hinatessa tämä on yksi toimenpide) Ajo oli mukavaa hiljaisesta veturista ja toiminnot pelasivat normaalisti johtoveturista.
Jokaisessa veturi- ja junasarjassa oli omat konstinsa viilennykseen, ne ovat nykykuljettajilla tarpeettomia, koska ilmastointilaitteet hoitavat asian.
Kuva Hpk-Sk väliltä 18.9.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti