Liettuan professorit possuja katsomassa

 

24.3.2004

Päällikkö soitti ja pyysi käymään, ei kertonut enempää. Heti tuli mieleen, mitä on tullut taas tehtyä. Töihin mennessä poikkesin Perkiön varikon toimiston kulmahuoneeseen, missä oli päällikön toimisto. Pyysi ottamaan mokkaa ja istumaan. Kertoi yhteydenotosta, jossa kerrottiin kahden Liettualaisen Vilnan yliopiston professorin vierailevan Suomessa, korkeakoulujen yhteistyön merkeissä. Paikalle tulee myös teknisen yliopiston suomalainen edustaja. He olivat rautatiealan tutkijoita teknisessä yliopistossa. Heidän kiinnostuksen kohteet Tampereella olivat liikenteenohjaus, laskumäki ja veturivarikon toiminta. Nyt tarvitaan heille sujuvasti englantia puhuva opas päivän ajaksi, suostutko, kysyi päällikkö? No niin… hmmm, koska olen ollut tällainen ”jokapaikanhöylä” ja monessa mukana, en paljon epäröinyt suostua tähänkään ehdotukseen, vaihtelua arkeen.

 

Valmistelin päivää ottamalla yhteyttä etukäteen vierailukohteisiin ja sopimalla aikataulua, sekä keskusteltavia asioita. Sitten oli vielä kerrattava ja haettava rautatiesanastoa englannin keskustelun tueksi, jotta pystyisi kuvailemaan tapahtuvia asioita ja vastaamaan kysymyksiin. Varasin myös veturin kyseiseksi päiväksi, koska sillä oli helpointa ja turvallisinta liikkua ratapihoilla ja katsella toimintoja.

Kyseisen päivän aamuna menin Perkiöön hakemaan veturia, toiveena oli Dv12, mutta ei ollut yhtään silloin vapaana, minulle osoitettiin Sr2 veturi hiekoitusraiteelta. Möhkö ei ollut oikein hyvä kiertoajeluun, näkyvyys oli paljon heikompi ympärille, no olihan siinä sivuovissa nämä ”käkikelloluukut”. Lähdin veturilla asemalle kahdeksaksi, minulla oli myös kyltti, jossa oli heidän nimensä. Menin Helsingistä tulevan junan laiturille odottamaan, junasta ilmestyi kaksi hymyilevää herrasmiestä, samamaan aikaan asemalle asteli myös heidän suomalainen kollega. Siinä laiturilla esittelimme itsemme ja kerroin lyhyesti päivän ohjelman. Hieman huomasin heidän katselevan toisiansa, oliko tosiaan heidän vastaanottokomiteansa VR:n puolesta yksi kappale veturinkuljettajaa. Kerroin myös meillä olevan veturin, jolla liikumme päivän aikana kohteesta toiseen. Kiipesimme veturiin ja pyysin liikenteenohjaukselta lupaa asemalta Perkiön varikon konttorin eteen. Aika nopeasti päästiin keskustelun alkuun, huomasin herrojen keskustelevan heti vapautuneesti, heidän ei tarvinnut tärkeillä.

 

Pysäytin ”alppiruusun” toimiston eteen, tarkoitus oli mennä aluksi aamukahville kulmahuoneeseen. Kun tulimme toimistoon, siellä ovilla tervehdittiin tulijoita, mutta päällikölle oli tullut kuulemma äkkiä menoa... Kulmahuoneen pöydällä oli kahvit valmiina ja kampaviinerit, siinä sitten neljistään juotiin kahvit, ei tullut muita tarinoimaan, hiukan hävetti vieraiden puolesta. Sitten lähdettiin kävellen varikon puolelle. Siellä oleva pomo otti meidät vastaan, ensin mentiin ajovalmiushuoltoon, jossa ajosta tulevat veturit huolletaan ja laitetaan uudestaan seuraaviin juniin. ”Huru- ja Deeveripuoli” tuli professoreille tutuksi ja vähän pesuhallikin. Sitten käytiin korjauspuolella katsomassa isompia huoltoja ja korjauksia. Deeveriin siellä vaihdettiin MGO:ta ja Seeprakin oli päässyt isompaan huoltoon. Viimeksi käytiin toisen kerroksen tallipäivystystiloissa katsomassa, miten veturinkuljettajat ilmoittautuvat ja tulevat työvuoroissa.

 

Sitten lähdettiin veturilla varikolta eteenpäin, monta käsivaihdetta oli varikkoalueella käännettävä, nuorempi professori halusi myös kääntää pari vaihdetta, kokemuksen vuoksi. Harvoin on ollut noin koulutettua vaihdemiestä…Seuraavaksi oli sovittu käynti junatoimistossa katsomassa tavarajunan jaottelua laskumäessä, ajelimme veturilla varikolta ”raatopätkän”(raide johon koottiin hinaukseen tai korjaukseen lähetettäviä vetureita) kautta junatoimiston eteen. Kapusimme portaita ”lipalle”, josta on hyvä näkyvyys runsaiden ikkunoiden kautta molemmille tavararatapihoille. Tarkoitus oli katsoa, miten tullut tavarajuna Perkiön ratapihalta työnnetään laskumäkeen veturilla. Seuraavaksi katsottiin junan vaunujen jaottelu eri raiteille Viinikan ratapihalle, jossa ne valmistellaan lähteviksi juniksi. Heitä kiinnosti laskumäkiautomatiikka ja miten vaunujen välit katkotaan mäellä. Seurasimme vaihteiden kääntymistä ja spiraalijarrujen toimintaa vaunujen nopeuden säätelijänä, vaunujen vieriessä eri raiteille. (Pyörän laippa osuu spiraalin harjaan ja pyöräyttää hydraulisella vastuksella olevan rummun akselinsa ympäri kulkiessaan sen ohitse) Sitten oli vielä raiteille kerääntyneiden vaunujen välien kiristys veturilla ja välien kytkentä uudeksi junaksi. Kävimme myös ratapihalla kävellen katsomassa keltaisia spiraalijarruja, joita ”possuiksi” kutsutaan rautatiekielellä. Joskus näitä possuja joutuu potkimaan, jos kaikki eivät laskeudu alas automaattisesti, kun niitä lipalta ohjataan. Veturilla ei saa ajaa possujen päälle, niiden ollessa ylhäällä, täytyy odottaa, että ne menee makuulle..

 

Seuraavaksi ajelimme veturilla vaunupajan ohitse ”Lempääläntietä”, sen toiminnasta kerroin muutamia tietoja näille herroille. Tarinoin olleeni siellä oppilasaikana harjoittelussa, toimintaventtiileitä, jarrulosseja ym. siellä vaihdeltiin vaunuihin ammattilaisten opastamana. Jatkoimme veturilla asemalle. Hiukan oli vaativa päivä, kun englanniksi yritti selvittää asioita, onneksi olivat ammattilaisia ja monet asiat olivat heille ainakin teoriassa tuttuja. Asemalla laitoin ”marsun” parkkiin ja menimme syömään paikalliseen ravintolaan. Lopuksi vielä poikkesimme katsomaan liikenteenohjaukseen ja sähköratavalvomoa aseman parkkipaikan kulmassa olevassa rakennuksessa. Siellä saimme asiantuntevaa ohjausta liikenteenohjauksen toiminnasta. Iltapäivä oli pitkällä lopettaessamme kierroksemme. Lopuksi kiittelimme puolin ja toisin mielenkiinnosta ja mukavista keskusteluista. He lähtivät junalla takaisin Helsinkiin. Minä ajelin ”möhkön” takaisin Perkiön varikon ”hiekanlenkki” raiteelle. Takki oli tässä vaiheessa todella tyhjä, erilainen päivä veturinkuljettajan arjessa.