12.4.1988 minulla oli heittovuorossa normi käyttöpäivä. Edellisenä iltana soitin kotoa lankapuhelimella Perkiön varikon tallipäivystäjälle kysyäkseni seuraavan päivän työvuoroni. Poutanen siellä vastasi, esittäydyin työnumerollani 201 ja tietysti kerroin VR:n ristimänimeni Mäkelä J III (kolme). Tallipäivystäjä kertoi työnumeroni löytyvän ”heiton pikkulistalta”, jossa oli yleensä kaikki seuraavan päivän ylimääräiset työvuorot. Hän kertoi töiden alkavan 11.05 kohti Jyväskylää, joku risan veturin vienti. Paluu oli seuraavana aamuna matkustajana kello 6.25. Toistin kuulemani ja kirjoitin muistiin puhelinpöydällä olevaan veturimiehen almanakkaan.
Seuraavana päivänä töihin tullessa Perkiön varikolle, poimin peltisestä postilaatikostani vihreän viikkovaroitus-lehden, ”Viralliset Tiedotukset-lehden” ja taas oli tullut henkilökohtaiseen aikataulukansioon korjauslehdet, heitin ne mukaani salkkuuni. Tallipäivystäjä ojensi minulle sähkeaikataulun ja tuntikortin. Tervehdin kahvikupin ääressä olevaa työkaveriani Pekkaa, mukava lähteä pitkään reissuun hänen kanssaan, aika ei tule pitkäksi, tarinaa riittää. Pekka oli saanut tallipäivystäjältä Huru Dr12 2212 ja hinattavan Nallen Dv16 2014 avaimet. Moottorihuolto oli niputtanut valmiiksi yhdistelmän tallin pohjoispuolelle. Pekka lähti vetureille ja minä menin huoltoon kysymään mikä kuljetus tämä oli, johon mestari selosti sen olevan pyörävikaisen Nallen, suuret lovet ja ainevikaa pyörissä. Suurin nopeus oli määrätty 35 km/h, matkalla Kuopion konepajalle. Totesin, että taitaa kestää pitkään tuolla nopeudella muun liikenteen seassa. Tarkistimme vielä Nallessa hinauskuntoon laiton, kun se kuului lähtevän kuljettajan vastuuseen.
Kun päästiin liikkeelle, niin Nallen ”jyskytys” kuului selvästi Hurun ohjaamoon. Matka Jyväskylään tuli olemaan tosiaan pitkä, ainakin ajallisesti. Joka ikisellä liikennepaikalla oli matkalla junasuoritus aikataulun mukaan, jotka ottivat meidät seisomaan tai odottelemaan sivuraiteille pitemmiksi ajoiksi. Suorituspaikkoja olivat Messukylä, Suinula, Siitama, Orivesi, Talviainen, Lahdenperä, Jämsä, Jämsänkoski, Saakoski ja Muurame, jotka olivat miehitettynä. Olimme tientukkona jatkuvasti muun liikenteen seassa, jotkin junat jäivät myöhään meidän vuoksemme. Joka liikennepaikkavälillä liikenteenohjaus ja me laskimme tarkkaan, kauanko kestää ajaa kyseinen väli, koska sinne mahtuu häiritsemättä liikaa muuta liikennettä. Suurimmassa osassa liikennepaikkojen asemilla, kävimme junasuorittajaa tervehtimässä ja juttelemassa odotusten aikana. Kahvia oli tarjolla monessa paikassa, juotiin varmaan litra kaupalla päivän aikana. Välillä yritettiin ottaa rennosti Hurun ohjaamossa, kuunneltiin radiota ja puhuttiin Pekan kanssa kiinnostavista asioista. Ohjaamoissa olleet vanhat kellastuneet sanomalehdet oli moneen kertaan selattu ja luettu. (Huom! Nuoremmille tarinan lukijoille, ei ollut nettiä, eikä kännyköitä siihen aikaan)
Vaihtelimme usein Pekan kanssa
”rooleja”, toinen ajoi ja toinen ”notkui lintulaudalla”. Koska aikaa oli
runsaasti, konehuoneessakin tuli usein käytyä. MAN:ni ja kojeet tuli tarkkaan
syynättyä, pieniä vuotoja havaittu, joista kirjoitettiin korjauskirjaan merkinnät.
”Neljännentoista sylinterin makkaraputki hieman hikoilee” Huollossa varmaan
seuraavan kerran ihmettelivät, kuinka noin monta sivua joku ”Tampere 201” on
jaksanut etsiä ja kirjoittaa pikkuvikoja. Siivottuakin tuli ohjaamoissa ja
konehuoneen öljyläikät pyyhittyä. Jäteastioina toimivat metalliämpärit olivat
täynnä. Nallen vointia käytiin myös ajoittain katsomassa.
Ajan patina ja pinttyneet koneiden ”eritteet” olivat jo ottaneet kiinteän otteen metallien pinnoille. Hurussa oli hurun tuoksut, ne tunnisti ilmasta ja tiesi paikan, vaikka silmät kiinni. Mustanpuhuvan konehuoneen katon alla ei ollut enää missään kiiltävää metallin säihkettä. MAN:ni jaksoi vielä tarvittaessa pauhata, mutta Hurujen loppusuoralla maaliviiva oli jo näkyvissä..Tämä Dr12 2212 meni hylkäykseen muutaman kuukauden kuluttua tämän reissun jälkeen, syksyllä 1988.
Ajaminen linjalla tällä kahden veturin 180 tonnin yhdistelmällä maksimissaan 35 km/h on työlästä, Jyväskylän radan mäkisessä maastossa, verrattuna normaaleihin juniin. Jatkuvaa pientä tehonsäätöä ja jarrutusta, että nopeus pysyy maksimin lähellä. Lahdenvuoren pitkä (4,29 km) tunnelikin tuntui olevan paljon pitempi kuin normaaleilla nopeuksilla. Hurun valonheittimen valokiila yritti halkaista tunnelin pimeyttä ja MAN:nin äänimaailma kertaantui tunnelin betoniruiskutetuista seinistä. Eräässä näissä tunneleissa aloimme säätää Hurun valonheitintä, kun se näytti vähän huonoa valokeilaa. Valonheittimessä on suuri peili, jonka edessä törröttää lamppu. Näihin valonheittimen säätöihin pystyy vaikuttamaan ohjaamon katossa olevilla vivuilla.
Keväinen ilta oli jo aikaa pimentynyt, Muuramessa edelleen odotettiin. Eväät oli jo aikaa sitten syöty ja kahvinporot (onneksi) olivat loppuneet. Vihdoin päästiin viimeiselle osuudelle kohti Jyväskylää. Jysk, jysk jatkui ja kaikui tuhdisti välillä tunneleissa. Vihdoin kello 23.30 saavuimme Jyväskylään, jossa tallipäivystäjä otti 2212 ja 2014 nipun haltuunsa ja siirsi sen tallille. Dr12 2212 lähti takaisin Tampereelle junassa 6850 klo 2.05. Aamulla Tve4 534 lähti junana 6897 klo 8.40 hinaamaan 2014:ää eteenpäin Pieksämäen suuntaan.
Reilu yksitoista tuntia ajoaikaa oli takana. Me menimme tallille lepohuoneelle, pyörimiseksi meni lepo, kofeiinin pakottaessa vielä suonissa. Kello herätti vähän ennen neljää ja laahustimme väsyneenä junalle 102 lähtö 4.20. Tampereelle tulimme 6.25 ja hyppäsimme Perkiön varikolle menevään Ford Transittiin.
Dr12 veturin valonheitin, vislat ja soittokello 
Dv16 2013 Tampereella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti