Seepralla ja Nallella

 

Valokuvat ovat Dr14 1869 veturin ohjaamosta vuodelta 1980, silloin ne olivat aika alkuperäisessä kunnossa, valitettavasti tarkkuus ei ole paras mahdollinen. Seuraavaksi pari tarinaa vaihtotöistä Tampereelta

Olin päivystäjä 6a:ssa 1980-luvun lopulla. Veturina oli Dr14, jonka pääasiallinen toiminta oli Viinikan ratapihan lähtevien junien kasaaminen ja vaihtotyöt. Yleensä aamuisin vietiin korjattavia vaunuja myös vaunupajalle ja tuotiin huolletut takaisin käyttöön ratapihalle. Nekalan raiteistoilla oli myös käytävä vaihtamassa eri yritysten tavarankuljetukseen käyttämiä vaunuja. Aamun muiden töiden jälkeen lähdimme vaihtotyökonduktöörin ja junamiesten kanssa Nekalaan. Lunta oli runsaasti jo raiteiden alkupäässä, niitä ei ollut aurattu ollenkaan, kuitenkin pehmeässä lumessa raskas ”seepra” kahlasi sujuvasti, ensimmäiselle tasoylikäytävälle tulimme varovasti, täällä autoilijat ja kulkijat eivät olleet tottuneet satunnaisesti kulkevaan vaunuja hakevaan veturiin. Vislattava on reilusti, silti tuntui, ettei kukaan huomaa lumen peittäviä kiskoja myöden tulevaa veturia. Pääsimme turvallisesti yli ensimmäisestä ylikäytävästä, huomasimme, ettei kaupungin miehet eivät olleet puhdistaneet jäätä ja lunta tieltä pois, se kuului heidän vastuulle tasoristeyksien osalta. Ahtaassa raossa kulkeva raide oli yritysten hallien reunustama, tarkkana sai olla, melkein mitä vaan oli odotettavissa. Seuraava ylikäytävä oli hieman rauhallisempi, vihellys ja ylitse, raiteita ei edelleenkään näkynyt lumen alta. Jotenkin tuli outo tunne asfaltilla, että veturi menee ihan outoon suuntaan, vasta kun päästiin pölkytykselle, veturi alkoi hyppiä reilusti. Siinä kohtaa vasta tajusin, että nyt ei olla enää kiskoilla ollenkaan ja jarrutin.

 

Kun menimme ulos katsomaan, niin huomasimme veturin lähteneen omille teilleen jo asfaltin alussa, kun raiteiden urat olivat aivan jäässä. Keulan puolelta katsottuna koko veturi oli jo reilusti kiskoilta sivussa ja molemmat telit kokonaan poissa kiskoilta. Seepra painaa 84 tonnia, silti asfaltilla jäässä olevat kiskonurat saivat sen omille urilleen, onneksi vauhtia oli vähän. Otimme yhteyttä junatoimistoon ja varikolle, josta raivausporukka kootaan. Varikon auto haki meidät pois ja kävin raivauspäällikön juttusilla varikolla. Tein tietysti tapahtumailmoituksen asiasta ja minut kutsuttiin kuulustelijan toimistoon asemalle. Piirturin nauhasta totesimme vauhdin olleen sallitun ja varsin hiljaisen. Syy meni kaupungin kunnossapidolle, joka huolehti tasoristeyksien kunnossapidosta Nekalassa.

 

 

 

Hankkijalle Hatanpäänvaltatien ylitse

 

Vuonna 1978 olin koneapulaisena päivystäjässä, joka toimi Dv15 veturilla Viinikan ratapihan pohjoispäässä, terminaaleilla ja kävi usein myös Lokomolla ja Hankkijalla. Kävimme eräänä aamuna Lokomolla vaihtamassa muutaman vaunun ja seuraavaksi olimme menossa hakemaan Hankkijalta vaunuja. Aamu oli ollut sateinen ja hämärä, meidän piti ylittää nelikaistainen Hatanpäänvaltatie, jonka ylitse rata menee pitkään viistosti, eikä siinä ollut mitään varoituslaitteita. Se oli todella hankala tasoristeys ylitettävä, koska siinä oli liikennettä paljon neljällä kaistalla, myös bussiliikennettä, ei auta, vaikka junalla on tietysti etuajo-oikeus. Konduktööri ja junamiehet jalkautuivat varoittamaan autoilijoita ja kuljettaja vihelsi. Siihen aikaan työvaatetus oli sinisenharmaata, turvaväreistä ei ollut tietoakaan. Hiljakseen ylitimme valtatietä, autot pysähtelivät jonossa, silti yksi Morris Mini lähti ohittamaan jonoa ja tuli vauhdilla veturia kohti, lisää vihellystä. Se tuli minun puoleltani, huusin kuljettajalle ”punaista”. Aivan viime metreillä se havaitsi ja jarrutti, ei kuulunut kolahdusta, mutta sen keula hävisi Dv15 käyntisillan alle. Menin ovesta ulos ”vandringille”, nojasin kaiteeseen ja katsoin alas, tuulilasin takana joku puristi rystyset valkoisena rattia. Laskeuduin alas ja menin katsomaan lähemmin muiden kanssa, vain auton puskurin etukulma oli hipaissut veturin akselien käyttötankoa. Vaurioita ei siis tullut, ainoastaan autokuskin järkytys. Hiukan aikaa selvittelyä ja todettiin ettei vahinkoa tullut kenellekään, sitten lähdimme eteenpäin kohti Hankkijan raidetta. Takaisin päästiin hyvin Viinikkaan asti.